Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Opinnäytetyö: Yläkoululaiset osallistettava koulun pihaan toteutettavan lähiliikuntapaikan suunnitteluun

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Opinnäytetyö: Yläkoululaiset osallistettava koulun pihaan toteutettavan lähiliikuntapaikan suunnitteluun

Tiedote.
Julkaistu: 10.07.2012 klo 15:54
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Yläkoulujen oppilaiden ajatuksia, tarpeita sekä odotuksia tulee kuulla, kun yläkoulun pihaan lähdetään suunnittelemaan ja toteuttamaan lähiliikuntapaikkaa. Tämä on tärkeää, sillä yläkouluikäisen nuoren tarpeet ja odotukset häntä omaehtoiseen liikkumiseen innostavasta lähiliikuntapaikasta eivät välttämättä kohtaa niitä odotuksia ja tavoitteita, joita päätöksentekijät ovat lähiliikuntapaikan suunnittelulle ja toteutukselle asettaneet.

Yläkoulun oppilaat haluavat, että lähiliikuntapaikan toiminnot mahdollistavat heidän liikkumisensa ryhmässä ja yhdessä kavereiden kanssa. Opinnäytetyössään Jani Saarijoki on koonnut kolmen yläkoulun oppilaiden ja rehtoreiden sekä lähiliikuntapaikkaa suunnitelleen toimistopuutarhurin ajatuksia ja kokemuksia yläkoulupihoihin toteutetuista lähiliikuntapaikoista. Saarijoki valmistui Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksiköstä maisemasuunnittelun koulutusohjelmasta kesäkuussa 2012 pääaineenaan ympäristönsuunnittelu.

Opinnäytetyön tutkimusaineiston Saarijoki kokosi haastattelemalla kolmen yläkoulun (Seinäjoen ja Säkylän yhteiskoulujen sekä Kuopion Riistaveden koulun) rehtoreita, vapaaehtoisia oppilaita sekä lähiliikuntapaikkaa Riistavedelle suunnitellutta toimistopuutarhuria. Kyseiset haastatteluaineistot ovat opinnäytetyön toimeksiantajan, Nuori Suomi ry:n, hyödynnettävissä yläkoulupihoihin toteutettavien lähiliikuntapaikkojen kehittämistyössä.  

Yläkoulupihan lähiliikuntapaikka – mitä mahdollisuuksia yläkouluikäisen nuoren omaehtoiselle liikkumiselle?

Suomalaiset yläkouluikäiset nuoret liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän omaehtoisesti. Yhtenä syynä tähän on  virikkeellisten ja nuoren omaehtoiseen liikkumiseen innostavien toimintaympäristöjen puuttuminen heidän elinympäristöstään. Saarijoen opinnäytetyössä yläkoulujen oppilaiden ja myös rehtoreiden haastatteluissa nousi esille toinen huomionarvoinen seikka: yläkoulujen oppilaat eivät halua liikkua välitunneilla koulunpäivänsä aikana niin, että heille tulisi liikkuessaan hiki. Lisäksi yläkouluikäiset nuoret haluavat liikkua omaehtoisesti sekä koulupäivän aikana että vapaa-ajalla yhdessä kavereiden kanssa. Yläkoulun pihan lähiliikuntapaikan toimintoja ja välineitä valittaessa tulisi siis huomioida nuoren tarpeet ja odotukset häntä omaehtoiseen liikkumiseen innostavasta toimintaympäristöstä.

Lisätietoja
Jani Saarijoki, janisaarijoki(a)gmail.com.

Opinnäytetyö luettavissa kokonaan ammattikorkeakoulujen Theseus-verkkokirjastossa.

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 Hämeenlinna
sp. tiedotus@hamk.fi, p. (03) 6461 (vaihde)

www.hamk.fi

HAMK kuuluu ammattikorkeakoulujen strategiseen FUAS-liittoumaan yhdessä LAMKin ja Laurean kanssa.

www.fuas.fi


Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs