Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Lukiolaiset saavat uuden pääsihteerin

Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukiolaiset saavat uuden pääsihteerin

Tiedote.
Julkaistu: 30.06.2014 klo 11:15
Julkaisija: Suomen Lukiolaisten Liitto

Suomen Lukiolaisten Liiton liittohallitus on valinnut uudeksi pääsihteeriksi valtiotieteiden ylioppilas Anna Munsterhjelmin. Munsterhjelm on työskennellyt aiemmin muun muassa Ylioppilaslehti Ainon päätoimittajana ja viestintäkonsulttina. Viimeiset kolme vuotta hän on johtanut pääkaupunkiseudun suurinta nuorisojärjestöä Pääkaupunkiseudun Partiolaisia.

Pääsihteeri vastaa liiton hallinnosta ja taloudesta, operatiivisen toiminnan johtamisesta, henkilöstöhallinnosta, rekrytoinneista sekä yritysyhteistyöstä. Uusi pääsihteeri aloittaa työssään 1.8.2014.

“Suomen Lukiolaisten Liitossa kovan tason edunvalvonta ja asiantuntijuus yhdistyy superhyvään meininkiin. Haluan osaltani vahvistaa liittoa entisestään ja tehdä sen brändistä ja toiminnasta niin vetovoimaista, että liittoon kuulumisesta tulee jokaiselle lukiolaiselle itsestäänselvyys“, Anna Munsterhjelm sanoo.

Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Otto Ahoniemi on erittäin tyytyväinen valintaan: “Suomen paras työyhteisö saa ansaitsemansa esimiehen. Annalla on näyttöjä ihmisten johtamisesta, vahvasta järjestöosaamisesta ja jatkuvasta kyvystä luoda uutta. Uskon, että seuraavien vuosien aikana Suomen Lukiolaisten Liitto kehittyy harppauksin eteenpäin, erityisesti tarjoamiemme palveluiden, jäsenyyden ja viestinnän saralla.”

Suomen Lukiolaisten Liitto on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton opiskelijajärjestö, joka edustaa kaikkia Suomen lukiolaisia. Vuonna 1985 perustettu liitto toimii lukiolaisten edunvalvojana niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Liitossa työskentelee tällä hetkellä kymmenkunta henkilöä erilaisissa asiantuntijatehtävissä

 

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Otto Ahoniemi, 040 4195707

Pääsihteeri Anna Munsterhjelm, 040 5879514

"Suomen Lukiolaisten Liitto - SLL on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, palvelu- ja harrastusjärjestö. Vuonna 1985 perustettu SLL on 50 000 jäsenen voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla."

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs