Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Lamkin Juhani Niemisestä intialaisen MRIU-yliopiston dosentti

Lahden ammattikorkeakoulu

Lamkin Juhani Niemisestä intialaisen MRIU-yliopiston dosentti

Tiedote.
Julkaistu: 11.06.2013 klo 08:24
Julkaisija: Lahden ammattikorkeakoulu

 

Lahden ammattikorkeakoulun osaamisen viennin projektijohtaja Juhani Nieminen on nimitetty intialaisen MRIU-yliopiston (Manav Rachna International University) dosentiksi.

 

Nieminen oli vahvasti mukana käynnistämässä korkeakoulujen välistä kahdenkeskistä yhteistyötä. Lahden ammattikorkeakoulu ja MRIU solmivat kolme vuotta sitten yhteistyösopimuksen. Yhteistyö on poikinut esimerkiksi opiskelijavaihtoja ja seminaariyhteistyötä.

 

– Nimitykseni tarkoittaa, että MRIU on nimittänyt minut virallisesti dosentiksi johtamisen ja opettajankoulutuksen koulutusohjelmiinsa, Nieminen sanoo.

 

Hän kertoo, että koska kyseessä on noin kaukana oleva "työnantaja", kyseessä on enemmän kunnia kuin käytännön asia.

 

– Se on silti mukava huomionosoitus Lahden ammattikorkeakoulun pitkäaikaisesta työstä Manav Rachnan kanssa ja voi helpottaa asioiden eteenpäin viemistä. Henkilökohtaisesti tämä tietenkin on erittäin mukava tunnustus. En usko kovin monella suomalaisella olevan dosentuuria Intiassa, Nieminen kertoo.

 

MRIU-yliopiston tiedotteessa ei säästellä adjektiiveja, kun siinä kerrotaan Niemisen merkityksestä korkeakoulujen yhteistyölle. Hänen merkitystään kuvataan valtavaksi, merkittäväksi ja kiitettäväksi.

Kuvassa Juhani Nieminen yhdessä MRIU-yliopiston kansainvälisistä toiminnoista vastaavan johtavan Victor Gaurin kanssa.

 

 

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs