Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Kyamk ja Mamk yhteen vuonna 2017

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

Kyamk ja Mamk yhteen vuonna 2017

Tiedote.
Julkaistu: 15.10.2013 klo 15:33
Julkaisija: Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt ammattikorkeakoululain uudistamisen aiheuttamat toimilupaneuvottelut ammattikorkeakoulujen kanssa. Neuvottelut ovat käynnissä tällä ja viime viikolla. Mamk ja Kyamk kävivät yhteiset neuvottelunsa perjantaina 11.10.

Neuvotteluissa käsiteltiin ammattikorkeakoulujen edellytykset toimiluvan saamiselle. Kyamkin esitettyä sopeuttamisohjelmansa molemmilla ammattikorkeakouluilla todettiin olevan edellytykset uuteen, toistaiseksi voimassa olevaan toimilupaan. Sopeuttamisohjelma tarvitaan, sillä uuteen rahoitusmalliin siirtyminen leikkaa Kyamkin rahoitusta vuositasolla 5 miljoonaa euroa vuoteen 2017 mennessä.

Kummankin ammattikorkeakoulun omistajien edustajat myös hyväksyivät yhteiseksi tavoitteeksi fuusion vuonna 2017. Myös ministeriön taloudellinen tuki fuusioon sitoutuville ammattikorkeakouluille pysyy vahvana. Varsinaisen päätöksen toimiluvista ja tuesta tekee valtioneuvosto myöhemmin tänä vuonna.

Kyamk Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Lehtisen mukaan neuvottelut olivat tiukat, mutta hyvähenkiset ja OKM selvästi arvosti Kaakkois-Suomessa tapahtuvaa kehitystä. ”Kymenlaakso selviytyisi tulevaisuudessa myös yksin, mutta yhdessä voimme paremmin tehdä tulevaisuudessa tarvittavia rakenteellisia uudistuksia ja keskittyä ydinosaamiseemme. Yhdessä olemme vahvempi toimija.”

Samoilla linjoilla on Kyamkin toimitusjohtaja Petteri Ikonen ”Neuvotteluiden tulos mahdollistaa tulevaisuuden tekemisen ja eteenpäin suuntautumisen.”

”Tämä on erittäin merkittävä askel”, kertoo Mamk Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko. ”Nyt on ensimmäistä kertaa kiinnitetty yhdentymisprosessin lopputulos ja aikataulu tämän tavoitteen muotoon. Tämä on nyt mahdollista ministeriön asialle lupaaman tuen ja Kymenlaakson taloudellisen sopeuttamisohjelman myötä, jonka myös ministeriö hyväksyy.”

”Neuvottelut olivat tiukat ja paine fuusion toteuttamisen lupaamiselle ja aikataulutukselle oli kova. Ilman ministeriön asialle lupaamaa taloudellista tukea ja laajaa alueellista yhteisymmärrystä ja sitä hyvää keskusteluyhteyttä jota ammattikorkeakouluasioissa on omistajakaupunkien kesken viimevuosina ollut, ei omistajan edustaja olisi meiltä neuvotteluissa voinut tätä hyväksyä”, toteaa toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen.

Neuvotteluihin osallistuivat Kyamkista hallituksen puheenjohtaja Jussi Lehtinen, toimitusjohtaja/rehtori Petteri Ikonen, vararehtori Mirja Toikka ja talousjohtaja Tero Tallinen sekä Mamkista hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko, toimitusjohtaja/rehtori Heikki Saastamoinen ja kehitysjohtaja/vararehtori Kalevi Niemi. Lehtinen toimii myös molemmat korkeakoulut omistavan Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Koivikko varapuheenjohtajana. Saastamoinen on Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n toimitusjohtaja.

Lisätietoja:

Kyamk Oy:n hallituksen pj.
Jussi Lehtinen, puh. 0400 644 206, jussi.lehtinen(at)kymenlaakso.fi

Mamk Oy:n hallituksen pj.
Jyrki Koivikko, puh. 0400 143 661, jyrki.koivikko(at)evl.fi

Kyamk
rehtori, toimitusjohtaja Petteri Ikonen
puh. 044 702 8200, petteri.ikonen(at)kyamk.fi

Mamk
rehtori, toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen
puh. 050 312 5151, heikki.saastamoinen(at)mamk.fi

 

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on menestyksen tekijä: laadukas, työelämäläheinen ja kansainvälinen korkeakoulu, jossa onnistumme yhdessä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs