Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Kutsu koulutuskiertueelle Lahdessa 13.1.2016

Studentum.fi

Kutsu koulutuskiertueelle Lahdessa 13.1.2016

Kutsu.
Julkaistu: 11.01.2016 klo 13:45
Julkaisija: Studentum.fi

VANHEMMAT ROHKAISEVAT LAPSIAAN SEURAAMAAN SYDÄMENSÄ ÄÄNTÄ AMMATINVALINNASSA

Studentum.fi-koulutussivuston teettämän tutkimuksen mukaan vanhemmat eivät halua lastensa tekevän koulutusvalintaansa oman ammattinsa mukaisesti. Näin ollen ei olekaan automaattisesti selvää, että esimerkiksi lääkärin lapsista tulisi aina lääkäreitä. Nuoria kannustetaankin hakeutumaan omille suosikkialoilleen. Ja nuoret tottelevat: jopa 83 prosenttia kuuntelee sydämensä ääntä, sillä ammatinvalinnassa merkitsee eniten oma kiinnostus. Esimerkiksi kaverien valinnoilla tai opiskelukaupungilla ei puolestaan ole juurikaan vaikutusta päätökseen.

Tutkimus koulutukseen hakeutumisesta toteutettiin keväällä 2015. Tutkimukseen vastasi 1 271 alle 21-vuotiasta nuorta.

Koulutuskiertueesta apua ammatinvalintaan Lahdessa

Jo neljännen kerran järjestettävä Studentum Roadshow -koulutuskiertue on kiertänyt kolmen kuukauden aikana 30 lukiota eri puolilla Suomea – ja matka jatkuu. Kiertueen ideana on tarjota nuorille apua koulutukseen liittyvissä ongelmissa ja auttaa heitä kysymyksessä: ”Mikä minusta tulee isona?”.

– Kiertueen aikana nuorelle selvitetään vaihtoehtoja, mitä omilla kiinnostuksen kohteilla voi oikein tehdä. Aina ei tarvitse lähteä siihen ilmeisimpään, toteaa kiertueen projektivastaava Maija Salminen.

Ympäri Suomen kiertävä koulutuskiertue vierailee noin 45 lukiossa, neljillä koulutusmessuilla ja kolmessa varuskunnassa.


Mahdollisuus haastatteluihin Lahdessa:

Aika: Keskiviikko 13.1.
Paikka: Tiirismaan lukio (Kirkkokatu 16, 15140 Lahti)

Lisätietoja:

Maija Salminen
Projektivastaava
Puh: 09-856 715 54
Studentum.fi

Studentum.fi-koulutussivustolla käyttäjä voi vertailla eri koulutusvaihtoehtoja koulutusalan, koulutustyypin tai paikkakunnan mukaan. Tuomme koulutusvaihtoehtoja tarjoavat oppilaitokset lähelle tulevaa opiskelijaa, sillä kiinnostuneet voivat lähettää sivustolla yhteydenottopyynnön ja kohdistaa sen suoraan kiinnostavalle oppilaitokselle. Tavoitamme kuukausittain noin 160 000 koulutusta etsivää nuorta ja aikuista ja hakupalvelustamme löytyy tällä hetkellä noin 3500 koulutusta.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs