Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Kiinnostus välivuotta kohtaan huipussaan

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Kiinnostus välivuotta kohtaan huipussaan

Tiedote.
Julkaistu: 30.03.2015 klo 08:00
Julkaisija: Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Runsas neljännes (26 prosenttia) nuorista aikoo pitää valmistumisen jälkeen välivuoden, kun vielä vuosi sitten vain viidennes mietti välivuoden pitämistä. Erityisesti tytöt ovat hyppäämässä pois opintoputkesta. Tiedot käyvät ilmi juuri julkaistun Kun koulu loppuu -tutkimuksen tuloksista. Taloudellinen tiedotustoimisto TATin ja T-Median kyselyyn vastasi yli 7 200 yläkoulu- ja lukioikäistä nuorta.

Opinto- ja alavalinnat tuottavat nuorissa edelleen epävarmuutta. Vain 18 prosenttia lukiolaisista tietää varmasti, mihin he pyrkivät opiskelemaan lukion jälkeen. Lukion päättäneistä suurin osa on hakeutumassa jatko-opintoihin, joskin lukiolaisten vastauksista huokuu epätietoisuus sekä työelämään että opiskelu- ja alavalintoihin liittyen. Yliopisto-opinnot ovat edellisvuoden tapaan lukiolaisten ykkösvaihtoehto.

Suosituin yliopisto on edelleen Helsingin yliopisto aikaisempaa suuremmalla erolla Aalto-yliopistoon. Tampereen ammattikorkeakoulu on suosituin ammattikorkeakoulu, mutta AMK-opinnot eivät houkuttele aiempien vuosien tapaan. Ammattikorkeakouluopintojen suosio on laskenut viiden vuoden ajan.

Työelämätiedosta huutava pula lukiossa

Lukiolaisista 77 prosenttia kertoo, että työelämäasioita käsitellään koulussa vähän tai ei lainkaan ja noin 70 prosenttia lukiolaisista ilmoittaa kaipaavansa lisää tietoa ja opetusta työelämäasioista. Työelämää haluttaisiin lukioon sekä lisätiedon että erityisesti omakohtaisen kokeilun eli TET-harjoittelun muodossa. Nuoret haluaisivat kuulla myös erilaisista aloista ja tehtävistä suoraan eri alojen ammattilaisilta.

– Korkea-asteen haku-uudistus, jossa ensimmäistä kertaa hakevia suositaan ja opiskelualan vaihtaminen on haasteellisempaa, tuo yhä enemmän painetta heti lukion jälkeisille opintovalinnoille. Tämä näkyy nyt lukiolaisten kasvaneissa välivuosisuunnitelmissa ja epävarmuudessa alan valintaa kohtaan. Työelämätiedolle pitäisi siis itsestäänselvästi varata lukiossa tilaa, myös osaksi aineopintoja, TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen toteaa.

Vuosittain tehtävään Kun koulu loppuu -tutkimukseen vastasi tällä kertaa yhteensä 7225 nuorta, joista yläkoululaisia oli 3050 ja lukiolaisia 4175. Tutkimuksen toteutti TATin toimeksiannosta T-Media.

Lisätiedot

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
Johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen
puh. 040 545 2198 
liisa.tenhunen-ruotsalainen(a)tat.fi

T-Media
Tutkimuspäällikkö Reeta Sutinen
puh. 040 511 9936
reeta.sutinen(a)t-media.fi

Suosituimmat yliopistot (TOP 10):

  1. Helsingin yliopisto
  2. Aalto-yliopisto
  3. Turun yliopisto
  4. Tampereen yliopisto
  5. Jyväskylän yliopisto
  6. Itä-Suomen yliopisto
  7. Oulun yliopisto
  8. Tampereen teknillinen yliopisto
  9. Maanpuolustuskorkeakoulu
  10. Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Suosituimmat ammattikorkeakoulut (TOP 10):

  1. Tampereen ammattikorkeakoulu
  2. Metropolia ammattikorkeakoulu
  3. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
  4. Poliisiammattikorkeakoulu
  5. Turun ammattikorkeakoulu
  6. Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  7. Oulun seudun ammattikorkeakoulu
  8. Laurea-ammattikorkeakoulu
  9. Savonia-ammattikorkeakoulu
  10. Kajaanin ammattikorkeakoulu 

Liitetiedostot

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT rakentaa Suomea, jonka yrityksillä on osaavat työntekijät ja rohkeutta menestyä. TATiin kuuluvat myös Finnfacts ja T-Media.

www.tat.fi
www.yrityskyla.fi
www.t-media.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs