Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Keski-Suomen päässälaskumestari 2014 löytyy Tikkakoskelta

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Keski-Suomen päässälaskumestari 2014 löytyy Tikkakoskelta

Tiedote.
Julkaistu: 06.11.2014 klo 15:29
Julkaisija: Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Juuri päättyneen matematiikan päässälaskukilpailun voittajaksi on itsensä laskenut 8.-luokkalainen Arttu Moisio Tikkakoskelta 11 pisteellä. Maksimipisteet kisassa olivat 20. Kisan tiukkuudesta kertoo se, että kymmenellä pisteellä jaetulle toiselle sijalle sijoittui kaikkiaan viisi koululaista.

Finaaliin osallistui 33 oppilasta 17 eri koulusta ympäri Keski-Suomea. Parhaat valikoituvat loppukilpailuun alkukarsintojen kautta, joihin osallistui 1144 8.-luokan oppilasta. Finaalissa tehtävien ratkomiseen oli aikaa 15 minuuttia ja tehtäviä oli kaikkiaan 20.

MAOL Keski-Suomi ry ja JAMKin teknologiayksikkö järjestivät jo perinteeksi käyneen Keski-Suomen päässälaskumestarikilpailun yhdeksättä kertaa. Kilpailun myötä halutaan elvyttää vanha perinteisen päässälaskun taito. Päässälasku on hyvää aivojumppaa ja se auttaa hahmottamaan suuruusluokkia ja kehittää loogista ajattelua.

Lisätietoja ja kisatehtävät :
Tanja Minkkinen, markkinointikoordinaattori, 0400 58 3455, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, teknologiayksikkö

Pauliina Hietalahti
Tiedottaja
FM, Communication Specialist
+358 50 433 8011
etunimi.sukunimi@jamk.fi
www.jamk.fi

www.facebook.com/jamk.fi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu | JAMK University of Applied Sciences

Rajakatu 35 | FI-40200 Jyväskylä, Finland

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs