Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Kansainvälinen strateginen kumppanuus käytännön tasolle

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Kansainvälinen strateginen kumppanuus käytännön tasolle

Tiedote.
Julkaistu: 27.05.2014 klo 15:04
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

HAMKin kansainvälisten strategisten korkeakoulukumppanien ylin johto kokoontui 19.–21.5.2014 Tanskassa, VIA University Collegessa. Strategiseen verkostoon kuuluvat HAMKin ja VIAn lisäksi Feevalen yliopisto Brasiliasta ja Jiangxin yliopisto Kiinasta. Kaikista neljästä korkeakoulusta seminaarissa oli rehtoritason edustus. Seminaari järjestettiin nyt neljännen kerran. Tänä vuonna seminaarissa haluttiin päästä yhteistyössä entistä syvemmälle ja hakea ideoita yhteisiin hankkeisiin.

– Strateginen yhteistyö, jota koskeva sopimus allekirjoitettiin vuonna 2011 HAMKissa, on siirtynyt käytännön tasolle. Nyt mietimme yhdessä, millaisilla yhteisillä projekteilla saamme voimaa aluetta palvelevaan tutkimustyöhömme. Myös opiskelija- ja asiantuntijavaihto syvenee merkittävästi ja hakee uusia toimintatapoja mm. virtuaalikampus-toiminnalla, toteaa rehtori Pertti Puusaari.

VIAn seminaarissa siirryttiin konkreettisten toimien suunnittelun tasolle seuraavissa aiheissa:

  1. Innovatiiviset oppimisympäristöt – kuinka viedään osaksi päivittäistä opetusta?
  2. Innovatiiviset oppimisympäristöt – kuinka paikalliset yritykset otetaan osaksi opetusta?
  3. Yrittäjyys – miksi yrittäjyysopinnot ovat tärkeitä ja kuinka yrittäjyys otetaan osaksi opetusta?

Jokainen neljästä korkeakoulusta esitteli omat ajatuksensa ja toteutuksensa jokaisesta aiheesta. Samalla haettiin yhtymäkohtia, mahdollisuuksia oppia toisilta sekä mahdollisia yhteisten tutkimus- ja kehittämistoimien aiheita.

Opiskelijoiden yhteinen työskentely virtuaalikampusta hyödyntäen nousi vahvasti esille. VIAn tekniikan ja liiketalouden johtaja Konstantin Lassithiotakis pohjusti mallia, jossa neljän maan opiskelijat työstävät virtuaalisesti samoja aiheita. Näin opiskelijat oppivat myös työskentelemään monikulttuurisissa ryhmissä. Seminaarin kuluessa ryhdyttiin suunnittelemaan mm. ”Work aroud the sun” -toimintamallia. Nimi viittaa sekä maantieteelliseen etäisyyteen että aikaeroihin. Opiskelijat tulevat työskentelemään yhteisissä projekteissa maailman ja kellon ympäri. Tähän ryhdyttiin suunnittelemaan toteutusta sekä yrittäjyyden että hyvinvoinnin teemoista.

Myös pitkäkestoisemmista opiskelijaprojekteista tehtiin alustava luonnos. Opiskelijaryhmien projekteissa etsitään ratkaisuja jokaiselle maalle ajankohtaiseen kysymykseen: millainen omakotitalo olisi mahdollisimman energiatehokas. Oman projektin valmistuttua opiskelijat tutustuvat toistensa projekteihin, antavat niistä palautetta ja kehittävät sen pohjalta ehdotuksia eteenpäin.

Strategiset kumppanikorkeakoulut ovat valikoituneet pitkän prosessin myötä. Kiina ja Brasilia ovat tämän hetken nopeimmin kasvavia talouksia, joissa myös panostetaan vahvasti korkeakoulutukseen. Brasilian valtio lähettää tulevina vuosina suuria määriä korkeakouluopiskelijoita eri puolille maailmaa nostaakseen mm. oman tutkimustoimintansa laatua. Tämän Science Without Borders -ohjelman kautta saapuu HAMKiin syyskuussa ensimmäiset opiskelijat. Tanskassa puolestaan painiskellaan hyvin samantapaisten ongelmien parissa kuin meilläkin: väestö ikääntyy ja Euroopan epävakaa taloudellinen tilanne heijastuu myös koulutussektorille.

Kuva: Strategiaseminaari kokosi kansainvälisten strategisten kumppanikorkeakoulujen johdon yhteiseen suunnitteluun. Kuvaaja: Soren Much Terkelsen

Lisätiedot:

Pertti Puusaari, rehtori, p. 03 646 4220
Janne Salminen, vararehtori (TKI- ja järjestelmäkehitys), p. 03 646 4282
Marja Räikkönen, kansainvälisten asioiden päällikkö, p. 0 3 646 4401

Liitetiedostot

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 Hämeenlinna
sp. tiedotus@hamk.fi, p. (03) 6461 (vaihde)

www.hamk.fi
www.hami.fi

HAMK kuuluu ammattikorkeakoulujen strategiseen FUAS-liittoumaan yhdessä LAMKin ja Laurean kanssa.

www.fuas.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs