Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Jyväskylän ammattiopiston rehtori Kirsti Kososelle opetusneuvoksen arvonimi

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Jyväskylän ammattiopiston rehtori Kirsti Kososelle opetusneuvoksen arvonimi

Tiedote.
Julkaistu: 08.05.2015 klo 11:52
Julkaisija: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt tänään 8. toukokuuta 2015 opetusneuvoksen arvonimen Jyväskylän ammattiopiston rehtori Kirsti Kososelle.

Kirsti Kosonen on tehnyt merkittävän uran ammatillisen koulutuksen kehittäjänä ja kansainvälistäjänä. Kosonen on osallistunut 1990-luvulta alkaen valtakunnalliseen opetussuunnitelmatyöhön, tutkintojärjestelmien ja -rakenteiden kehittämiseen, oppilaitoksen johtamistyön kehittämiseen, lainsäädäntöä valmistelevaan työhön, kansainvälisyyteen ja yrittäjyyteen sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Hänen työtään leimaa vahva käytännöllisyys, järjestelmällisyys, tehokkuus ja olennaiseen keskittyvä ote.

Kososen ura koulutuksen parissa alkoi Jyväskylän kaupungin kouluviraston koulutoimenjohtajan sihteerin tehtävästä vuonna 1976. Jyväskylän kauppaoppilaitokseen hän siirtyi lehtoriksi ja iltaosaston vastaavaksi 1988, eteni apulaisrehtoriksi 1995 ja rehtoriksi 1996. Nykyiseen tehtäväänsä Jyväskylän ammattiopiston rehtoriksi hänet nimitettiin vuonna 2007. Opinahjossa on 450 opettajaa ja 6000 opiskelijaa.

Useista merkittävistä luottamustehtävistä vaikutukseltaan laajimpia on Kososen puheenjohtajuus Ammatillisten oppilaitosten rehtoriliitto ry:ssä (ARL) vuosina 2004-2010, jolloin hän teki valmistelutyötä opetussuunnitelmia varten. Vuonna 2010 ARL sulautui osaksi Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:tä ja muuttui Oppilaitosjohdon verkostoksi. Tämän verkoston puheenjohtajana Kosonen edelleen toimi vuosina 2010-2014.

Kosonen on ollut usean tutkintotoimikunnan puheenjohtajana ja jäsenenä vuosina 1995-2013. Toimikunnissa hän on osallistunut moniin tutkintojärjestelmää kehittäviin projekteihin. Laajin kehittämistyö koskee aikuiskoulutukseen liittyvän liiketalouden perustutkinnon tutkintotoimikunnan työskentelyn kehittämistä sekä sähköisen kokousalustan kehittämistä ja pilotointia. Tämä malli virtuaalikokousten toteuttamisessa on tänä päivänä kaikkien näyttötutkintotoimikuntien käytössä.

Laadun kehittäminen on ollut Kososen työuralle ominaista. Kaksi hänen johtamaansa oppilaitosta on saanut työstään laatupalkinnon, Jyväskylän kauppaopisto vuonna 1998 ja Jyväskylän ammattiopisto vuonna 2013. Kansainvälisesti Kosonen on tehnyt laatutyötä osallistumalla toisena kahdesta suomalaisedustajasta Eqavet Steering Committeen työhön, joka on Euroopan unionin ylin ammatillisen koulutuksen laatua ohjaava elin.

Kososen johtaman oppilaitoksen oppimisen laadusta kertoo myös opiskelijoiden erinomainen menestys ammattitaidon Suomen-, Euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailuissa. Jyväskylän ammattiopisto on näissä kilpailuissa eniten palkintosijoja saavuttaneiden suomalaisten oppilaitosten joukossa. Päävastuu ammattitaidon SM-kilpailujen järjestämisestä ammattiopistolla oli vuonna 2012, jolloin kilpailu toteutettiin Jyväskylässä.

Kirsti Kososen kansainväliset verkostot ovat laajat. Hänellä on ollut ja on edelleen useita kansainvälisiä luottamustehtäviä. Toiminnallaan hän on tuonut ja vienyt osaamista, vaikutteita, kontakteja ja tietoa ammatillisen koulutuksen kansainvälisissä järjestöissä, organisaatioissa, hankkeissa ja ohjelmissa Euroopassa ja Venäjällä. Kansainvälisissä ja kotimaisissa kongresseissa ja seminaareissa hän on myös kysytty ammatillisen koulutuksen asiantuntija.

Leonardo da Vinci -sertifikaatin Jyväskylän ammattiopisto sai ensimmäisten joukossa vuonna 2009. Sertifikaatin saamiseksi organisaatiolta vaaditaan monivuotista kokemusta, kansainvälisen toiminnan korkeaa laatua, riittäviä resursseja ja vahvaa kansainvälisyysstrategiaa.

Kirsti Kosonen on monin tavoin vahvistanut yrittäjyyden oppimista. Keskeistä on tekemällä oppiminen, yrittäjämäisen ajattelutavan omaksuminen ja jatkuva itsensä kehittäminen. Kansainvälisen mallin mukaiseen NY-yritystoimintaan (Nuori Yrittäjyys) osallistuu vuosittain lähes 500 nuorta perustaen yli sata harjoitusyritystä. Sepän yrityspaja toimii monialaisena yrittäjyyden oppimisympäristönä ja työssäoppimispaikkana. Yrittäjyys oli myös Opetus- ja kulttuuriministeriön ammattiopistolle vuonna 2013 myöntämän ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon teemana.

Kirsti Kosonen teki 1980-luvulla aktiivista järjestötyötä perustajajäsenenä ja puheenjohtajana yhdistyksissä erityisesti syöpää sairastavien lasten aseman parantamiseksi. Näissäkin tehtävissä hänen vaikutuksensa ulottui lainsäädäntötyöhön saakka.

Lisätietoja:

Pauli Partanen, hallituksen puheenjohtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 050 592 4471

Vesa Saarikoski, johtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, puh. 040 341 5100

Rehtori Kirsti Kososen yhteystiedot mahdollisia haastatteluja varten: puh. 040 341 6150

Liitetiedostot

   

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä | www.jao.fi  

Mediayhteydet, viestintäpäällikkö Niina Luttinen
+358 40 341 5133, etunimi.sukunimi@jao.fi
Viitaniementie 1 A, PL 472, 40101 Jyväskylä

Viestinnän yhteystiedot ja logopankki: www.jao.fi/viestinta

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. Kuntayhtymän tulosalueita ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän lukiokoulutus, Jyväskylän oppisopimuskeskus, kiinteistöliikelaitos ja kuntayhtymän johto. Kuntayhtymään kuuluu myös Ravintola Priimus.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs