Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Hevosyrittäjyyden tulevaisuuskatsaus julkaistu

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Hevosyrittäjyyden tulevaisuuskatsaus julkaistu

Tiedote.
Julkaistu: 13.11.2013 klo 10:24
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

”Hevoset antavat paljon, taustaan, sukupuoleen ja ikään katsomatta. Voimme olla ylpeitä hevosesta ja sen ympärillä olevasta osaamisesta. Hevosten parissa oppii taitoja, joista on hyötyä elämän eri alueilla.” Näillä sanoilla hevosyritysten tulevaisuuskyselyyn vastanneet yrittäjät kuvasivat suhdettaan ammattiinsa.

Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) Hevosyritys huippukuntoon -koulutushankkeen tekemässä hevosyrittäjyyden tulevaisuuskatsauksessa ovat tarkastelussa hevosyrittäjien laajentamis- ja vähentämissuunnitelmat sekä kokemukset kysyntä- ja kannattavuusnäkymistä. Pääaineistona oli kysely, johon vastasi 166 hevosalan yrittäjää. Muita lähteitä olivat työpajatyöskentelyt ja opinnäytetyöt.

Johtopäätöksenä on, että hevosala kokonaisuutena jatkaa kehittymistään ja kasvuaan lähitulevaisuudessa. Kyselyn perusteella laajentamisaikeita oli noin puolella (45 %) vastaajista. Yritystoiminnasta poistuvien lukumäärä ei ole merkittävästi muuttunut verrattuna aiempiin vuosiin. Hevosyrittäjät uskovat kysynnän kehittymiseen, sillä suurin osa (70 %) koki kysyntätilanteen kehittyvän vuoteen 2018 mennessä erittäin tai melko hyväksi. Kannattavuusnäkymien arvioinnissa sitä vastoin näkyi enemmän vaihtelua. Kannattavuuden parantamisessa oikea hinnoittelu, realistinen kannattavuussuunnittelu ja yhteistyöllä saavutettavat kustannusedut ovat avainasemassa.

- Hevosten kanssa halutaan kokea tunteita ja päästä kosketuksiin luonnon kanssa. Hevonen tuo mielihyvää ja tarjoaa hyvinvointia ihmisille - voidaan puhua niin sanotusti uudesta hevostaloudesta. Hevosyritysten menestystekijöitä ovat osaaminen, taito huolehtia asiakkaista ja kyky ennakoida tulevaa, toteaa ohjausryhmän puheenjohtaja Markku Saastamoinen (MTT). Hevosurheilu, vahvat tunteet sekä hevosen ja ihmisen välinen suhde muodostavat vetovoiman, joka on ainutlaatuinen ja siksi kilpailukykyinen vapaa-ajan aktiviteettien joukossa.

Valtakunnallisessa Hevosyritys huippukuntoon-koulutushankkeessa (2010-14) on järjestetty eri puolella Suomea koulutuspäiviä (43 päivää), joissa on ollut yli 1000 osallistujaa. Hevosyrittäjyyden tulevaisuuskatsaus kokoaa yhteen havaintoja, joita hankkeen aikana on selvitetty, kuultu, nähty ja koettu. Hankkeen loppuseminaari ”Kohti uutta hevostaloutta” järjestetään Hämeenlinnassa 23.1.2014.

Hankkeen ohjausryhmässä ovat mukana MTT Hevostalous, Suomen Hippos ry, Suomen Ratsastajainliitto ry, MTK ry, Hippolis ry, Hevosopisto Oy, Suomen Ravivalmentajat ry, Suomen Hevosenomistajien keskusliitto ry, ProAgria Etelä-Suomi ry, Suomen Hevostietokeskus ry, Maaseutuvirasto. Rahoituslähteenä on EU-osarahoitteinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2010 / Hämeen ELY-keskus.


* HEVOSYRITTÄJYYDEN TULEVAISUUSKATSAUS - HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON -HANKKEEN RAPORTTI, ilmainen 
e-julkaisu: http://bit.ly/tulevaisuuskatsaus 

* TULE TUTUSTUMAAN - ESITTELYPISTE valtakunnallisilla Hevosyrittäjäpäivillä 29.-30.11.2013 Nokialla: www.hippolis.fi

* TERVETULOA LOPPUSEMINAARIIN, Kohti uutta hevostaloutta, 23.1.2014 Hämeenlinnassa: www.hevosyrittaja.fi

Lisätietoja: Sirpa Pussinen, projektipäällikkö, Hämeen ammattikorkeakoulu, sp. etunimi.sukunimi@hamk.fi, p. 050 574 9207

Markku Saastamoinen, ohjausryhmän puheenjohtaja, erikoistutkija MMT, MTT Hevostalous, etunimi.sukunimi@mtt.fi, p. 040 546 9879

www.hevosyrittaja.fi

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 Hämeenlinna
sp. tiedotus@hamk.fi, p. (03) 6461 (vaihde)

www.hamk.fi

HAMK kuuluu ammattikorkeakoulujen strategiseen FUAS-liittoumaan yhdessä LAMKin ja Laurean kanssa.

www.fuas.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs