Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Heurekan uudeksi toiminnanjohtajaksi Tapio Koivu

Heureka, suomalainen tiedekeskus

Heurekan uudeksi toiminnanjohtajaksi Tapio Koivu

Tiedote.
Julkaistu: 09.06.2014 klo 12:52
Julkaisija: Heureka, suomalainen tiedekeskus

Tiedekeskussäätiön hallitus on valinnut tiedekeskus Heurekan uudeksi toiminnanjohtajaksi tekniikan tohtori Tapio Koivun (50). Hän aloittaa tehtävässään elokuussa 2014. Koivu siirtyy Heurekaan Helsingin ja Lahden kaupungin omistaman elintarvikealan kehitysyhtiö Makery Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Koivulla on vahva kokemus asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta sekä julkishallinnossa että yksityisellä sektorilla. Hän on tehnyt VTT:llä yli kahdenkymmenen vuoden uran. Aiemmissa tehtävissään hän on käynnistänyt tutkimuslähtöisiä yrityksiä ja kaupallistanut keksintöjä. Koivulla on vahva kansainvälinen kokemus ja hän toiminut muun muassa Piilaaksossa USA:ssa tutkimusyhteistyön ja -ohjelmien käynnistäjänä.

Tapio Koivu seuraa tehtävässään Anneli Paulia, joka siirtyy Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) rehtoriksi 1.7.2014 alkaen. Anneli Pauli on toiminut Heurekan toiminnanjohtajana lokakuusta 2013 alkaen edellisen toiminnanjohtajan Per-Edvin Perssonin jäätyä eläkkeelle.

- Tapio Koivun pitkä ura VTT:llä ja Helsingin yliopiston palveluksessa, ja näissä tehtävissä korostunut yhteistyö elinkeinoelämän kanssa, sekä Koivun miellyttävä persoonallisuus ja määrätietoinen ote johtamisessa olivat perusteena valinnalle, toteaa Tiedekeskussäätiön hallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen.

Lisätietoja:
Tiedekeskussäätiön hallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen, tapani.makinen@eduskunta.fi, puh. 050 5122 603.

Liitetiedostot

Tiedekeskus Heureka on elävä näyttelykeskus kaikenikäisille. Heurekassa tutustutaan tieteeseen ja teknologiaan hauskalla tavalla itse tehden ja kokeillen. Päänäyttelyn lisäksi esillä on aina myös vaihtuvia näyttelyitä eri aiheista. Kesäisin on avoinna ulkonäyttelyalue Tiedepuisto Galilei. Vuorovaikutteisten näyttelyiden ohella kävijät voivat kokea huikeita elämyksiä Heurekan planetaariossa, jossa esitetään pääasiassa tähtitiedeaiheisia planetaarioelokuvia. Kaikki Heurekassa toimii suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä osin myös venäjäksi ja viroksi. Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Heureka avasi ovet yleisölle jo vuonna 1989, ja on nykyään avoinna ympäri vuoden. Kävijöitä on vuosittain keskimäärin noin 300 000. Heureka on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajan keskuksista. Lisätietoja: www.heureka.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs