Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Hanna Laakso OLL:n pääsihteerin sijaiseksi

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)

Hanna Laakso OLL:n pääsihteerin sijaiseksi

Tiedote.
Julkaistu: 11.12.2015 klo 13:27
Julkaisija: Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)

Opiskelijoiden Liikuntaliiton pääsihteerin sijaiseksi on valittu kauppatieteiden kandidaatti Hanna Laakso. Hallitus päätti nykyisin OLL:ssa korkeakoululiikunnan asiantuntijana toimivan Laakson valinnasta kokouksessaan eilen torstaina.

Pääsihteeri toimii hallituksen alaisena liiton toimiston esimiehenä ja hoitaa muun muassa taloutta, hallituksen päätösten valmistelua sekä toimeenpanoa ja yhteyksiä sekä Suomen liikunta-, opiskelija- ja nuorisopolitiikan toimijoihin että kansainvälisiin opiskelijaliikuntajärjsetöihin. Laakso tuntee toimintakentän hyvin toimittuaan liitossa vuodesta 2010 alkaen.

"Olen todella innoissani päästessäni toteuttamaan OLL:n tuoretta, kunnianhimoista strategiaa ja jatkamaan opiskelijoiden yhdenvertaisten liikuntamahdollisuuksien edistämistä uudessa roolissa", sanoo Laakso.

Laakson sijaisuus on ajalle 4.1.2016-31.1.2017 ja hän toimii väliaikaisena pääsihteerinä tästä päivästä lukien.


Matias Vainio
Puheenjohtaja

Lisätietoja:
Matias Vainio, matias.vainio(a)oll.fi, 044 7800 211
Hanna Laakso, hanna.laakso(a)oll.fi, 044 7800 219, 4.1. alkaen 044 7800 210

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan edunvalvonta- ja palvelujärjestö. OLL:n edustaa kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita. OLL vaikuttaa, palvelee, kouluttaa, tutkii ja toimii niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin kentillä opiskelijaliikunnan puolesta.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs