Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » HAMKin ensimmäin kansainvälisen tason neuvottelukunta aloittanut toimintansa

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

HAMKin ensimmäin kansainvälisen tason neuvottelukunta aloittanut toimintansa

Tiedote.
Julkaistu: 15.03.2013 klo 14:16
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

HAMKin ensimmäinen kansainvälisen tason neuvottelukunta, Advisory Board, kokoontui 7.3.2013 Visamäessä. Advisory Boardin tarkoituksena on olla neuvoa antava elin Ylemmän korkeakoulutuksen koulutus- ja tutkimuskeskukselle sekä edesauttaa kansainvälisten tutkimus- ja koulutusverkostojen syntymistä.

Advisory Boardiin kuuluu joukko merkittäviä valtakunnallisia toimijoita sekä alueellisia tahoja. Näistä esimerkkeinä mainittakoon Konecranes, Finnpro, OAJ, Hämeen liitto ja Hämeenlinnan kaupunki. Arvokkaan lisänsä Advisory Boardiin tuovat myös ulkomaiset jäsenet professori Donna Mead Glamorganin yliopistosta Walesistä ja vararehtori Priit Reiska Tallinnan yliopistosta. Advisory Board kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.

Advisory Boardin tämänkertaisen kokouksen erityisteemana oli alueiden kilpailukyky ja koulutuksen ja tutkimuksen rooli kilpailukyvyn edistämisessä. Professori Mead kiteytti keskustelun ajatukseen: "The best way to serve your region is to be the best in your area internationally!"

Keskustelua herätti myös entistä ajankohtaisemmaksi noussut tohtoriopintoväylän avaaminen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille. Erityisesti professori Mead korosti, että YAMK-tutkinnon suorittaneiden tulisi voida edetä nykyistä sujuvammin tohtoriopintoihin, minkä vuoksi ammattikorkeakouluilla tulisi myös Suomessa olla tohtoriohjelmien järjestämisoikeus.

Lisätiedot

Ylemmän korkeakoulutuksen koulutus- ja tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Helena Turunen, p. 03 646 4269 tai sp. etunimi.sukunimi@hamk.fi

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 Hämeenlinna
sp. tiedotus@hamk.fi, p. (03) 6461 (vaihde)

www.hamk.fi

HAMK kuuluu ammattikorkeakoulujen strategiseen FUAS-liittoumaan yhdessä LAMKin ja Laurean kanssa.

www.fuas.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs