Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Ensimmäistä kertaa yli 10 000 hakijaa Oulun yliopistoon

Oulun yliopisto

Ensimmäistä kertaa yli 10 000 hakijaa Oulun yliopistoon

Tiedote.
Julkaistu: 06.05.2014 klo 14:15
Julkaisija: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto, hakijapalvelut
Tiedote 6.5.2014

Ensimmäistä kertaa yli 10 000 hakijaa Oulun yliopistoon

Oulun yliopiston uudistunut opiskelijarekrytointi tuotti hyvän tuloksen 1.4.2014 päättyneessä yhteishaussa. Ensimmäistä kertaa yliopiston historiassa hakijoiden määrä ylitti 10 000 rajan. Hakijoita oli 10 535. Heidän määränsä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 5,7 prosenttia.

Opiskelijarekrytoinnista vastaava palvelupäällikkö Kimmo Kuortti on ilahtunut pitkäjänteisen rekrytointityöskentelyn tuomasta tuloksesta. Vuodesta 2011 lähtien opiskelijarekrytointia on hoidettu koko yliopiston tasolla yhteisesti, kun aiemmin jokainen laitos vastasi rekrytoinnista itsenäisesti.

Suunta on Kimmo Kuortin mukaan osoittautunut oikeaksi: "On löytynyt ihan uusi yhteishenki. Tiedekuntien rekrytointivastaavat ja koko henkilökunta ovat mukana viemässä Oulun asiaa eteenpäin. Opiskelijat ovat olleet kenttätyössä lukioissa ja kouluissa esittelemässä omia alojaan. Tässä on mukava olla tukena!"

Oulun yliopisto aikoo jatkossa panostaa aiempaa enemmän opiskelijarekrytointiin. Opiskelijarekrytoinnin konseptiksi valittu Mene pidemmälle -teema jatkuu ja sitä kehitetään edelleen.

Hakutilastot

Oppialoista erityisesti tietojenkäsittelytiede ja biokemia kiinnostivat edellisvuotta enemmän. Biokemian koulutusohjelman hakijamäärä kasvoi 59,1 prosenttiyksikköä. Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelmaan haki 44,5 prosenttia enemmän hakijoita kuin vuonna 2013.

Tarkemmat tilastot Oulun yliopiston osalta löytyvät osoitteesta: http://www.oulu.fi/yliopisto/sites/default/files/Tilastot%202014.pdf.

Opetushallituksen tilastot yliopistojen hakuun liittyen: http://oph.fi/ajankohtaista/tiedotteet/101/0/korkeakoulujen_nykymuotoiset_yhteishaut_viimeista_kertaa_paatokseen

Lisätietoja:

palvelupäällikkö Kimmo Kuortti, puh. 0294 484022, kimmo.kuortti@oulu.fi
lehtori Tuomo Glumoff, biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta, puh. 0294 481170, tuomo.glumoff@oulu.fi
koulutusdekaani Petri Pulli, tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta, puh. 0294 481893, petri.pulli@oulu.fi

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs