Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari kokoaa ohjauksen ammattilaiset Tampereelle 7.- 8.10.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari kokoaa ohjauksen ammattilaiset Tampereelle 7.- 8.10.

Tiedote.
Julkaistu: 06.09.2013 klo 10:09
Julkaisija: Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Epävarmuuden keskellä tarvitaan auttajaa

Työuria tulee pidentää ja opiskeluaikoja lyhentää. Nuorten syrjäytymistä on ehkäistävä. Samaan aikaan taloudellinen tilanne heikkenee, työpaikkojen määrä vähenee ja työttömien määrä kasvaa.

Ei ole olemassa yhtä ainoaa reseptiä, jolla haasteisiin vastataan.  Yksi asia kuitenkin yhdistää monia työpaikkansa menettäneitä, pitkittyneiden opintojensa kanssa tuskailevia, syrjäytymisvaarassa olevia ja uranvaihdosta pohtivia. Tarvitaan kuuntelijaa ja auttajaa.

Tarvitaan myös tietoa eri koulutusvaihtoehdoista, apua työpaikan etsintään ja tukea elämänhallintaan. Mutta onko tällaista tukea tarjoavia neuvonta- ja ohjauspalveluja tasapuolisesti Suomen kansalaiselle? Entä vastaavatko tuotetut palvelut esimerkiksi syrjäytyneiden nuorten, työttömien tai uraa vaihtavien tarpeita?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaarissa, joka järjestetään maanantaina ja tiistaina 7.- 8.10.2013 Tampere-talossa (Yliopistonkatu 55, Tampere). Seminaari kokoaa yhteen ohjauksen alan ammattilaisia ja kehittäjiä ympäri Suomea.

Seminaarissa esitellään ohjauksen kehittämisen tämänhetkistä tilaa mm. TE-toimistojen, ELY-keskusten ja koulutusorganisaatioiden näkökulmasta. Seminaarin avaavat opetusministeri Krista Kiuru ja Tampereen apulaispormestari Olli-Poika Parviainen.

Seminaarin www-sivut: www.opinovi.fi/ohjaus2013

Lisätietoja:
Juhani Pirttiniemi, Opetusneuvos,  029 533 1174, etunimi.sukunimi@oph.fi, Opetushallitus
Auli Ryhänen, projektipäällikkö, 040 594 1476, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammattillinen opettajakorkeakoulu, Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

 

 

Pauliina Hietalahti
Tiedottaja
+358 50 433 8011
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
viestinta@jamk.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs