Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Elina Harju kehitysyhteistyöviikon somekoordinaattoriksi

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

Elina Harju kehitysyhteistyöviikon somekoordinaattoriksi

Tiedote.
Julkaistu: 21.08.2015 klo 14:26
Julkaisija: Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

Tiedote 21.8.2015

FM Elina Harju, 28, on valittu sosiaalisen median koordinaattoriksi Suomen ylioppilaskuntien liiton ja ylioppilaskuntien yhdessä toteuttamaan kehitysyhteistyöviikon hankkeeseen.

Elina Harju on koulutukseltaan Turun yliopistossa maisterin tutkinnon suorittanut globaalien ympäristö- ja kehityskysymysten asiantuntija, ja lisäksi hän opiskelee journalistiikkaa ja viestintää Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Hänellä on aiempaa kokemusta mm. SYL:n ja ylioppilaskuntien kehitysyhteistyöviikon järjestämisestä ja viestinnästä järjestöalalla.

Kehitysyhteistyöviikkoa (#kehyviikko) vietetään 26.-31. lokakuuta, teemana tänä vuonna on suomalaisten vastuu globaalissa maailmassa. Kyseessä on valtakunnallinen kehityskasvatuksen hanke, jossa on mukana yhteensä kahdeksan ylioppilaskuntaa ympäri Suomen. Hanke toteutetaan ulkoasiainministeriön globaalikasvatustuella.

Harju aloittaa työnsä syyskuussa. Somekoordinaattorin työ on osa- ja määräaikainen.

Lisätietoja:
Elina Harju, p. 044 0335 188

SYL:n kehitysyhteistyökoordinaattori Johanna Ursin-Escobar, johanna.ursin-escobar@syl.fi, p. 044 780 0220

http://www.syl.fi

http://www.facebook.com/SYL.FIN

http://www.twitter.com/SYL_FIN

15 jäsenjärjestöä ja 132 000 yliopisto-opiskelijaa edustava Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry. on maan suurin yliopisto-opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs