Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » CentriaOpen-tapahtumassa Kokkolassa voi 3D-skannauttaa itsensä

Centria-ammattikorkeakoulu

CentriaOpen-tapahtumassa Kokkolassa voi 3D-skannauttaa itsensä

Tiedote.
Julkaistu: 07.12.2013 klo 00:00
Julkaisija: Centria-ammattikorkeakoulu

CentriaOpen 2013 -tapahtuma tuo ensi viikolla tiistaina ja keskiviikkona lähes tuhat vierasta Talonpojankadun kampukselle Kokkolassa.

CentriaOpen on uusi konsepti, jossa on yhdistetty aiempina vuosina erillisinä tapahtumina järjestetyt oppilaitoksille suunnatut avoimet ovet ja yrityksille ja muille sidosryhmille suunnatut Centria-messut. Uudella konseptilla pyritään tekemään paremmin oppilaitoksille näkyväksi ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja toisaalta yrityksille tuomaan paremmin esille koulutusmahdollisuuksia.

CentriaOpeniin osallistuu päivien aikana lähes 800 koululaista opettajineen 19 eri lukiosta ja ammatillisesta oppilaitoksesta. Kaukaisimmat vieraat tulevat Alajärveltä ja Haukiputaalta.

- Päivien aikana nuorille tarjoillaan kattava tietopaketti opiskeluvaihtoehdoista työllistymisnäkymineen. Koska asiaa on paljon, olemme perinteisesti keventäneet päivää jollain teemalla ja oheisohjelmalla, kertoo viestintäpäällikkö Paula Erkkilä. Tänä vuonna teemana ovat elokuvat, joiden henkeen päivä on rakennettu aina aitoja leffateatteripopcorneja myöten.

Tiistaina illalla ammattikorkeakoulun ovet ovat avoinna yrityksille ja muille sidosryhmille. Iltaan on ilmoittautunut toista sataa vierasta. Illan aikana kuullaan Aalto-yliopiston yli-innovaatioaktivistin Anssi Tuulenmäen huippuluento ”Ideasta innovaatioksi”. Tuulenmäki luennoi ensimmäistä kertaa Kokkolassa.

Iltatilaisuudessa kerrotaan myös ammattikorkeakoulun palvelu- ja testaustarjonnasta ja yhteistyömahdollisuuksista. Vierailla on mahdollista illan aikana esimerkiksi skannata vartalonmittansa 3D-bodyskannerilla, koeajaa täyssähköautoa, testata elvytystaitonsa sekä lisäksi saada neuvoja Tekesin ja EU:n puiteohjelmien rahoitushakemusten valmistelussa.

CentriaOpen-tapahtuma järjestetään Talonpojankadun kampuksella osoitteessa Talonpojankatu 2, Kokkola 10.–11.12. klo 9.00–14.20. Yrityksille ja sidosryhmille järjestettävä tilaisuus on samoissa tiloissa tiistaina 10.12. klo 17.00–20.00.

Media on tervetullut paikalle!


Lisätietoja antaa:
Viestintäpäällikkö Paula Erkkilä, 044 725 0086, paula.erkkila@centria.fi

Liitetiedostot

Centria ammattikorkeakoulun ylläpitäjä on Centria ammattikorkeakoulu Oy ja rinnakkaistoiminimi Centria yrkeshögskola Ab. Ammattikorkeakouluosakeyhtiön osakkeenomistajina ovat Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Pietarsaaren kaupunki, Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistys ry ja Raudaskylän Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry.

Centria ammattikorkeakoulu edistää alueen kehittymistä ja hyvinvointia työelämälähtöisen opetuksen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan yhteisvaikutuksena. Ammattikorkeakoulun kampukset sijaitsevat Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Ammattikorkeakoulu kouluttaa tekniikan, liiketalouden hyvinvoinnin ja kulttuuri aloille.

 

Keskeiset tunnusluvut 2013

 

Koulutusohjelmia                                   15

Aloituspaikkoja 2013                              492

Opiskelijoita                                          2852

Tutkintoja 2012                                     528

Henkilöstömäärä                                   293

Kokonaistuotot 2012                              28 M€

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs