Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Centria ammattikorkeakoulu Oy teki hyvän tuloksen ja sai uuden hallituksen

Centria-ammattikorkeakoulu

Centria ammattikorkeakoulu Oy teki hyvän tuloksen ja sai uuden hallituksen

Tiedote.
Julkaistu: 22.04.2014 klo 17:15
Julkaisija: Centria-ammattikorkeakoulu

Centria ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään. Yhtiökokous vahvisti toimintakertomuksen, tuloslaskelman ja taseen.

Tilikauden 1.1.–31.12.2013 voitto oli 1 505 134,56 euroa ja tulos oli yksi historian parhaimmista.   Ammattikorkeakoulun maksuvalmius sekä vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. Toiminnallisesti vuosi 2013 oli myös hyvä. Tutkintoja syntyi 517 ja ulkopuolisen tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä oli noin 3,4 miljoonaa euroa.

- Ammattikorkeakoulu on kyennyt etupainotteisesti sopeuttamaan toimintaansa vastaamaan vähenevää rahoitusta ja meillä on hyvät lähtökohdat rakentaa kestävää toimintaa tulevina vuosina, sanoo toimitusjohtaja, rehtori Pekka Hulkko.

Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2013. Yhtiökokouksessa valittiin lisäksi Centria ammattikorkeakoulu osakeyhtiön uusi hallitus yksimielisesti. Osakeyhtiön hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

Maria Hällis, Pietarsaari (Tiina Sjölund, Pietarsaari)
Jarmo Ittonen, Pietarsaari (Markku Pukkinen, Pietarsaari)
Silja Mikkola, Kannus (Pekka Nurmi, Kokkola)
Raili Myllylä, Kalajoki (Jukka Puoskari, Kalajoki)
Maarit Nikula, Haapajärvi (Juha Uusivirta, Haapajärvi)
Terho Ojanperä, Ylivieska (Kaija-Maija Perkkiö, Ylivieska)
Hans Snellman, Kokkola (Leila Lehtinen, Kannus)
Kari Urpilainen, Kokkola (Raimo Märsylä, Kannus)
Kari Valtanen, Nivala (Eija-Riitta Niinikoski, Nivala)
Timo Virolainen, Kokkola (Jarmo Rasmus, Kokkola)
Jukka Ylikarjula, Kokkola (Marja Hylkilä, Toholampi)

Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jukka Ylikarjula, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Terho Ojanperä ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Jarmo Ittonen.


Lisätiedot:
toimitusjohtaja, rehtori Pekka Hulkko, 044 725 0047044 725 0047, pekka.hulkko@centria.fi

Centria-ammattikorkeakoulun ylläpitäjä on Centria ammattikorkeakoulu Oy. Ammattikorkeakouluosakeyhtiön osakkeenomistajina ovat Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Pietarsaaren kaupunki, Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistys ry ja Raudaskylän Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry.

Centria-ammattikorkeakoulu edistää alueen kehittymistä ja hyvinvointia työelämälähtöisen opetuksen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan yhteisvaikutuksena. Ammattikorkeakoulun kampukset sijaitsevat Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Ammattikorkeakoulu kouluttaa tekniikan, liiketalouden hyvinvoinnin ja kulttuurin aloille.

 

Keskeiset tunnusluvut 2014

 

Koulutusohjelmia                                   16

Opiskelijoita                                          2852

Tutkintoja                                             517

Henkilöstömäärä                                   253

Kokonaistuotot                                      26,2 M€

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs