Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Avoimessa AMK:ssa tehtiin ennätysmäärä opintoja vuonna 2015

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Avoimessa AMK:ssa tehtiin ennätysmäärä opintoja vuonna 2015

Tiedote.
Julkaistu: 17.03.2016 klo 10:00
Julkaisija: Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jyväskylän ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa suoritettiin vuonna 2015 11 356 opintopistettä, mikä on 58 % enemmän kuin vuonna 2014. Myös 10 000 pisteraja ylitettiin ensimmäistä kertaa. Opintosuorituksissa JAMKin avoin AMK oli Suomen kolmas. Myös opiskelijamäärässä tehtiin harppaus uudelle tuhatluvulle: lukema kohosi 789:stä 1005:een. Osallistujista kaksi kolmasosaa on naisia, loput miehiä.

– JAMKissa on paljon muuan muassa polkuopiskelijoita, jotka tähtäävät tutkinto-opintoihin. Avoimen opinnoilla tutkinto-opiskelijaksi voi päästä jopa suoraan ilman valintakoetta, mikä on tehnyt polut todella houkutteleviksi, suunnittelija Maarit Korva toteaa.

Aloista suosituin oli viime vuosien tapaan sosiaali- ja terveysala, mutta kysyttyjä olivat myös liiketalouden ja tekniikan alat. Opintojaksoja avoimessa AMK:ssa oli viime vuonna tarjolla reilut 650.

– Vuosien 2014 ja 2015 aikana on pilotoitu korkeakouludiplomikoulutuksia, jotka vastaavat erityisesti työelämän tarpeisiin. Tämän tyyppisiin koulutuksiin olemme panostamassa jatkossakin, jotta aikuisväestö löytäisi avoimesta entistäkin paremmin koulutusta, jonka avulla he voivat kehittyä ja vahvistaa asemiaan työmarkkinoilla, Korva toteaa.

Avoimen AMK:n opintoihin voi ilmoittautua kuka tahansa. Muun muassa kesäksi on tarjolla kymmeniä opintojaksoja.

Lue lisää

Lisätietoja:
Maarit Korva, suunnittelija, 040 561 2555, etunimi.sukuni@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, avoin AMK

Pauliina Hietalahti
Tiedottaja
FM, Communication Specialist
+358 50 433 8011
etunimi.sukunimi@jamk.fi
www.jamk.fi

www.facebook.com/jamk.fi

@JAMK_fi  

Jyväskylän ammattikorkeakoulu | JAMK University of Applied Sciences

Rajakatu 35 | FI-40200 Jyväskylä, Finland

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs