Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Ammattikorkeakoulut esittävät Suomen visioksi maailman parasta korkeakoulutusta

Centria-ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulut esittävät Suomen visioksi maailman parasta korkeakoulutusta

Tiedote.
Julkaistu: 10.02.2016 klo 10:09
Julkaisija: Centria-ammattikorkeakoulu

Suomalaiset korkeakoulut ovat kokeneet viime vuosina voimakkaita muutoksia ja leikkauksia. Korkeakoulupoliittisessa keskustelussa on käynyt selväksi, että korkeakoulutuksen ja tutkimuksen uudistamista on edelleen jatkettava. Samanaikaisesti on huolehdittava koulutuksen vaikuttavuudesta ja osaamisen tasosta.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arene ry:n rakenteellisen kehittämisen raportti
Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta esittelee Suomen korkeakoululaitoksen nykytilaa ammattikorkeakoulujen silmin ja ottaa vahvasti kantaa määrätietoisen korkeakoulupoliittisen vision luomisen puolesta. Arene suosittelee visioksi maailman parhaan korkeakoululaitoksen kehittämistä Suomeen. Ammattikorkeakoulut ovat tämän korkeakoulukokonaisuuden olennainen osa.

- Ammattikorkeakoulut ovat kehittäneet yhteistyötä tavoitteena laadukkaat osaamiskeskittymät ja osaamistarpeeseen vastaaminen. Nämä hyvät käytänteet on tunnistettava ja hyödynnettävä. Selkeitä hyötyjä on edelleen saavutettavissa lisäämällä toiminnallista ja hallinnollista yhteistyötä ja työnjakoa. Ratkaisut uusista korkeakoulukokonaisuuksista syntyvät parhaiten autonomisten korkeakoulujen erikoistuessa ja selkiyttäessä roolejaan tavalla, joka auttaa muodostamaan alueiden ominaispiirteiden ja työelämän tarpeiden mukaisia kokonaisuuksia, toteaa Arenen puheenjohtaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola.

Ammattikorkeakoulujen vahvuudet ovat tunnistettu raportissa. Ammattikorkeakoulut ovat vahvoja käytännönläheisen korkeakouluosaamisen uudistajia ja innovatiivisia TKI-toimijoita.

Ammattikorkeakoulututkinnot ja ylempi ammattikorkeakoulutus kiinnostavat opiskelijoita ja työelämää kansallisesti ja kansainvälisesti. Kustannustehokkuus on ammattikorkeakoulujen vahvuus. Opinnoista valmistutaan nopeasti ja tutkintojen sisällöt antavat opiskelijalle osaamista, jolla työllistytään hyvin. Yritys- ja työelämäyhteistyö sekä aluekehitystehtävä ovat vakiintuneet osaksi ammattikorkeakoulujen ketterää ja proaktiivista toimintakulttuuria. Ammattikorkeakoulut ovat vahva osa suomalaista korkeakoulutusta sekä tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää.

- Monipuoliset TKI-toiminnan mallit ovat tiivistäneet ammattikorkeakoulujen sekä työ- ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Yhteistyö auttaa myös koulutusta reagoimaan muuttuviin osaamistarpeisiin. Yhtenä osoituksena dynaamisuudesta ovat ammattikorkeakoulujen monipuoliset ja ilmiöpohjaiset strategiset painoalat. Ammattikorkeakoulut ovat alueellisesti tärkeitä osaamisen kehittäjiä, mutta laajempi yhteistyö ja painoalojen mukainen profiloituminen auttavat rakentamaan entistä vahvempaa osaamista ja maailman parasta korkeakoululaitosta, kertoo RAKE-työryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtori Jussi Halttunen.

Tuekseen maailman paras korkeakoululaitos tarvitsee ennakoitavissa olevat toiminnalliset ja taloudelliset puitteet.  Vain siten Suomeen voidaan kehittää kattava, diversiteettiin perustuva ja uudistumiseen kykenevä tehokas maailman luokan korkeakoulukokonaisuus.

Arenen RAKE-raportti luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle 10.2.2016.

Lisätietoja:

RAKE-työryhmän puheenjohtaja, rehtori Jussi Halttunen, p. 0400 644 913, jussi.halttunen@jamk.fiArene ry puheenjohtaja rehtori Tapio Varmola, p. 040 830 4100, tapio.varmola@seamk.fi

Centria-ammattikorkeakoulun Oy:n osakkeenomistajina ovat Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Pietarsaaren kaupunki, Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistys ry ja Raudaskylän Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry.

Centria-ammattikorkeakoulu edistää alueen kehittymistä ja hyvinvointia työelämälähtöisen opetuksen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan yhteisvaikutuksena. Ammattikorkeakoulun kampukset sijaitsevat Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Ammattikorkeakoulu kouluttaa tekniikan, liiketalouden hyvinvoinnin ja kulttuurin aloille.
 
Keskeiset tunnusluvut 2014
 
Koulutusohjelmia                                   22
Opiskelijoita                                          2901
Tutkintoja                                             612
Henkilöstömäärä                                   253 (-14)
Kokonaistuotot                                      26,2 M€ (-14)

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs