Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Amiedu ja Uponor kumppanuuteen

Amiedu

Amiedu ja Uponor kumppanuuteen

Tiedote.
Julkaistu: 16.03.2015 klo 08:45
Julkaisija: Amiedu

Amiedu ja Uponor ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on varmistaa Uponorin liiketoimintalähtöinen osaamisen kehittäminen. Uponor on yksi johtavista rakennus- ja ympäristötekniikan järjestelmien toimittajista maailmassa.

Amiedu osallistuu jatkossa kattavasti Uponorin strategisen osaamisen kehittämiseen Suomessa. Se tarkoittaa esimerkiksi entistä räätälöidympiä koulutuspalveluja sekä uutta, entistä selkeämpää ja tehokkaampaa osaamisen kehittämismallia.

    - Meillä oli tarve löytää yhteistyökumppaniksi valtakunnallinen toimija, joka kykenee pitämään koulutuskokonaisuuden yhtenäisenä. Halusimme toimintamallin, jossa meillä olisi yksi yhteistyökumppani.  Amiedulta löytyy myös meidän alakohtaiset osaamisalueet. Amiedu oli siitäkin syystä meille luonteva kumppani, Uponorin Suomen toimintojen henkilöstöhallinnosta vastaava Satu Jokela kertoo.

Amiedun kanssa Uponorille ryhdytään rakentamaan liiketoimintalähtöinen osaamisen johtamisen malli, joka auttaa asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa ja osaamisen kehittämisen vaikuttavuuden varmistamisessa. Amiedun avulla uudet toimintatavat ja niiden käyttöönotto viestitään läpi organisaation.

    - Olemme mukana sisällön tuottajana, fasilitaattorina, hallinnoijana sekä yhteistyökumppanina ja muutoksenjohtamisen tukena, Amiedun avainasiakaspäällikkö Kari Lepistö kertoo.

Osaaminen rakentaa mainetta

Uponorin henkilöstölle kumppanuus Amiedun kanssa tarkoittaa uusia ja kiinnostavia väyliä kehittyä urallaan, sillä osaamisen kehittäminen kytketään entistä tiiviimmin myös urapolutukseen. Samalla vahvistetaan Uponorin mainetta kiinnostavana ja haastavia työtehtäviä antavana työnantajana.

    - Haluamme varmistaa, että meidän osaamisen johtamisen malli on strategiamme mukainen. Se vaikuttaa niin tuottavuuteen kuin työnantajakuvaankin, toteaa Satu Jokela.

Kumppanuusmalli konkretisoituu jo tämän vuoden aikana, kun Uponorin opintopolut ja vuosittaiset koulutukset kuvataan ja yhteistyön mallit vakiinnutetaan. Tavoitteena on, että uutta koulutustarjotinta päästään ensimmäisen kerran hyödyntämään jo tämän vuoden aikana.

    - Päämääränämme on tulevaisuuden kilpailukyvyn varmistaminen, kuvaa kumppanuutta Satu Jokela.

 

Lisätietoja: Kari Lepisto, avainasiakaspäällikkö, Amiedu, kari.lepisto(at)amiedu.fi

Liitetiedostot

Amiedu on Suomen johtava ammatillinen aikuiskouluttaja ja työelämän kehittäjä. Amiedu auttaa sekä työyhteisöjä että yksilöitä saavuttamaan muutospäämääränsä. Tunnemme työelämän ja tarjoamme lisäarvoa tuottavia palveluratkaisuja osaamisen ja prosessien kehittämiseen. Keskitymme asiakkaille lisäarvoa tuottavaan toimintaan. Palveluratkaisumme vaikuttavuus muodostuu pitkäjänteisen kumppanuuden, yrityksien muutoksen hallintaa tukevien räätälöityjen konsultointi-, valmennus- ja koulutusratkaisujen, kattavan tuotevalikoiman ja kilpailukykyisen hinnoittelun avulla. www.amiedu.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs