Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Koulutus » Aikuiskasvatus-tiedelehti: Työelämän vaatimukset heijastuvat myös yliopistotyöhön

Kansanvalistusseura

Aikuiskasvatus-tiedelehti: Työelämän vaatimukset heijastuvat myös yliopistotyöhön

Tiedote.
Julkaistu: 21.12.2015 klo 12:00
Julkaisija: Kansanvalistusseura

Työelämän kasvaneet vaatimukset heijastuvat työntekijöiden kokemuksiin myös yliopistotyössä.

– Muuttunut työ ja sen organisoinnin tavat näyttäytyvät työntekijöiden kokemuksissa mahdottomana yrityksenä olla vaatimusten mukainen, kirjoittavat yliopistotyöntekijöiden syrjässä olemisen kokemuksia tutkineet Tiina Nikkola ja Esko Harni uudessa Aikuiskasvatus-tiedelehdessä.

Nikkolan ja Harnin haastattelemien tietotyöläisten kertomuksissa korostuvat odotukset työntekijöiden yrittäjämäisestä ja tuottavasta toiminnasta. Tutkijoiden mukaan yliopisto on uudistusten myötä tilanteessa, jossa sen toiminnalla odotetaan olevan esimerkiksi suoria vaikutuksia kansalliseen kilpailukykyyn.

– Tämä tuottaa eräänlaista ”fantasiapuhetta”, toiveita siitä, miten asioiden on tarkoitus järjestyä. Vastuu näiden toiveiden toteutumisesta näyttäisi entistä enemmän siirtyneen yrittäjämäiselle työntekijälle, Nikkola ja Harni kirjoittavat ajankohtaisessa artikkelissaan.

Työyhteisön ongelmat palautuvat yksilöön

Myös yliopistoissa työ kiinnittyy aiempaa vahvemmin yksilöön ja yksilön vastuuseen. Uudenlaisen työn organisoinnin tuloksena elämä ja työ sulautuvat yhteen.

– Se näkyy esimerkiksi työntekijöiden kuvauksissa siitä, miten heidän odotetaan kehittävän itseään ja persoonallisia ominaisuuksiaan jatkuvasti myös vapaa-ajalla, jotta he kykenisivät pitämään yllä työkompetenssiaan ja etenemään urallaan, Nikkola ja Harni kirjoittavat.

Erityisesti työyhteisön ristiriitatilanteissa ongelmat sisäistyvät työntekijöiden henkilökohtaisiksi ristiriidoiksi.

Turvattomuuden tunne organisaatiossa aiheuttaa tunnetta osattomuudesta ja vaikutusmahdollisuuksien puuttumisesta. Ne kanavoituvat Nikkolan ja Harnin aineistossa puutteen, syvän pettymyksen ja jopa depression kokemuksina.

– Se, mitä haastateltavat eivät juuri kysy on mitä työntekijät voisivat tarvita organisaatiolta. Kysymys asettuu ainoastaan toisinpäin: mitä organisaatio näyttää haluavan työntekijältä ja onnistutaanko nämä normit täyttämään?

Aikuiskasvatuksen uusin numero lähestyy osallisuuden kokemuksia ja osallistumisen muotoja työssä ja koulutuksessa.

Aikuiskasvatus-tiedelehdessä kohtaavat kasvatus- ja yhteiskuntatieteilijät, nuoriso- ja työelämätutkijat sekä politiikan ja käytäntöjen tutkijat. Aikuiskasvatusta julkaisevat Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura ATS ry.

Aikuiskasvatus-lehti

Lisätietoja: toimituspäällikkö Helka Repo, 040 759 4532, helka.repo@kvs.fi

KANSANVALISTUSSEURA – sivistys on yhteiskunnan tärkein arvo.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs