Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Yritysten t&k-verotuet lisäävät innovaatioita

VATT

Yritysten t&k-verotuet lisäävät innovaatioita

Tiedote.
Julkaistu: 11.03.2016 klo 12:08
Julkaisija: VATT

Uuden tutkimuksen mukaan tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan verotuki lisää yritysten innovaatioita merkittävästi. VATT:n erikoistutkija Elias Einiön yhdessä London School of Economicsin tutkijaryhmän kanssa tekemän tutkimuksen mukaan yhdellä veroeurolla saadaan 1.7 euron edestä T&K-investointeja. Tulosten valossa Suomen verohuojennuskokeilun lakkauttaminen ennenaikaisesti vuonna 2014 saattoi olla virhe.

 Tutkimuksessa havaittiin, että tutkimus- ja tuotekehityskuluista tehtävien lisävähennysten nosto 45 prosenttiyksikköä lähes kaksinkertaisti yritysten tekemien innovaatioiden määrän. Tutkimuksessa innovointia mitattiin yritysten patenteilla. Tutkijaryhmä havaitsi myös, että tuen myötä syntyneet patentit eivät olleet keskimääräistä heikompilaatuisia. Korkeampaa tukea saaneet yritykset myös kasvoivat nopeammin ja työllistivät enemmän ihmisiä.

 Verohuojennukset vaikuttavat enemmän pieniin kuin suuriin yrityksiin, koska pienillä yrityksillä ei ole yhtä suurta kassaa, jolla rahoittaa innovaatioiden kehittelyä. Suurin osa aiemmista tieteellisiä tutkimuksista aliarvioi T&K-huojennuksista saatuja hyötyjä, koska niiden tulokset koskevat suurempia yrityksiä.

 Suomessa T&K-verohuojennukset otettiin käyttöön vuonna 2013, mutta kokeilu lakkautettiin ennenaikaisesti vuonna 2014. Tämä on vastoin kansainvälistä suuntausta, jossa monet maat ovat asteittain lisänneet T&K-toiminnan verotukia. Englannissa, jossa tutkimuksessa tarkastellut yritykset pääasiassa toimivat, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan lisävähennys on viime vuosina ollut jopa 125 prosenttia kuluista. Tutkijat laskevat, että ilman huojennusta Englannin kokonaisinvestoinnit T&K:hon olisivat 10% nykyistä alhaisemmat.

 Einiö sanoo, että “Hyvin toteutettu verotuki tutkimukselle- ja tuotekehitykselle on hyvää innovaatiopolitiikkaa. Veronmaksajat saavat siitä hyvän tuoton rahoilleen.”

 ”Huojennus kannattaa porrastaa siten, että pienemmät yritykset saavat suuremman lisävähennyksen. Samalla verojärjestelmään voidaan luoda piirteitä, jotka mahdollistavat tukien vaikutusten luotettavan arvioinnin jälkikäteen.”

 Tutkimuksessa käytettiin kaikki patentoidut innovaatiot käsittävää Euroopan patenttitoimiston tietokantaa yhdistettynä englantilaisten yritysten tilinpäätös- ja verotietoihin. Arvioinnissa käytettiin verojärjestelmän kokorajoihin perustuvaa epäjatkuvuusregressio-menetelmää, jossa verrataan juuri kokorajan ylittävää yritystä juuri kokorajan alittavaan yritykseen. Menetelmää pidetään yleisesti erittäin luotettavan tapana arvioida poliittisten toimenpiteiden vaikuttavuutta.

 

Lisätietoja:

Erikoistutkija Elias Einiö, VATT, puh. 0295 519 408, elias.einio@vatt.fi

 

Julkaisu: http://cep.lse.ac.uk/pubs/download/dp1413.pdf

‘Do tax incentives for research increase firm innovation? An RD Design for R&D’ by Antoine Dechezlepretre, Elias Elinio, Ralf Martin, Kieu-Trang Nguyen and John Van Reenen.  

 

 

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on soveltavan taloudellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö, joka tuottaa tutkimustietoa talouspoliittisen päätöksenteon ja sen vaihtoehtoja koskevan keskustelun tueksi.
Lisätietoja: vatt.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs