Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » YES jakoi nuorille 20 000 lukukokemusta yrittäjyydestä

Valtakunnallinen YES ry

YES jakoi nuorille 20 000 lukukokemusta yrittäjyydestä

Tiedote.
Julkaistu: 21.05.2015 klo 09:49
Julkaisija: Valtakunnallinen YES ry

YES-verkosto osallistui tänäkin vuonna Taivas+helvetti -kirjalahjoituskampanjaan. Kevään aikana verkoston avulla on jaettu 20 000 kirjaa valmistuville toisen ja korkea-asteen nuorille.

Viimeiset kirjat jaetaan ensi viikolla koulujen päättäjäistilaisuuksissa.

– On hienoa, että voimme tarjota verkostomme yrittäjyyden ja yrittäjämäisen astenteen edistämiseksi. Viime vuonna YES-verkoston aluetoimijat jalkautuivat kouluihin jakamaan 10 000 Taivas+Helvetti -kirjaa, ja tänä vuonna saimme tuplattua luvut, sanoo YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen. 

Karo Hämäläisen ja Mika Mäkeläisen kirjoittama Taivas+Helvetti vol. 2 ilmestyi Yrittäjän päivänä 5. syyskuuta 2014 ja siinä kerrotaan 21 yrittäjätarinaa. Mukana on myös paljon nuoria yrittäjiä.

Tekijät lahjoittavat jokaisesta myytyä kirjaa kohti toisen kappaleen valmistuvalle nuorelle. Tavoit-teena on kannustaa nuoria uskomaan omiin unelmiinsa ja toteuttamaan niitä. 

– Hyvillä tarinoilla on suuri merkitys, ja Taivas+Helvetti -kirjojen aidot, koskettavat esimerkit tarjoavat nuorille erilaisia näkökulmia yrittäjyyteen ja oman urapolun löytämiseen. Olemme

huomanneet, että nuoret paitsi lukevat kirjaa, tahtovat myös jakaa sitä eteenpäin kavereilleen, Lehtonen sanoo.

Sarjayrittäjä ja Taivas+Helvetti -ilmiön isä Mika Mäkeläinen kertoo, että tavoitteena on jakaa uusi, Taivas+Helvetti vol. 2 -kirja 60 000 nuorelle. Yhteensä ensimmäistä ja toista Taivas+Helvetti -kirjaa on lahjoitettu ja kohtaamisia nuorten kanssa tullut jo 70 000. 

– Nuorten kohtaaminen on ainutkertainen mahdollisuus tarjota rohkaisua ja roolimalleja omien unelmien toteuttamiseksi. Monet näistä unelmista saavat yrittäjyyden muodon. Suurkiitos YES-verkostolle tehdystä työstä, Mäkeläinen sanoo.

 

Lisätiedot 

YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen, 045 357 2716, sanna@yes-keskus.fi

yes-keskus.fi

taivasjahelvetti.fi 

YES – Intohimona yrittäjyyskasvatus!

YES on yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijaverkosto, jonka tavoitteena on opetushenkilöstöä tuke-malla vahvistaa lasten ja nuorten elämässä tarvittavien valmiuksien ja taitojen oppimista ja luoda yrittäjämäistä toimintakulttuuria.YES-palveluja ovat opettajien valmennukset, yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen, koulu-yritysyhteistyö sekä Nuori Yrittäjyys ry:n aluepalvelut. YES rakentaa tule-vaisuutta, jossa jokaisella nuorella on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen. YES toimii ympäri Su-omen 17 alueellisen YES:in kautta, joita koordinoi Valtakunnallinen YES ry. Valtakunnallisen YES ry:n jäseniä ovat Suomen Yrittäjät, Taloudellinen tiedotustoimisto, Nuori Yrittäjyys ry, Elinkeinoelämän Keskusliitto, OAJ, Perheyritysten liitto sekä MTK.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs