Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » WWF:n Earth Hour sammuttaa tänään valot ilmaston puolesta

WWF Suomi

WWF:n Earth Hour sammuttaa tänään valot ilmaston puolesta

Tiedote.
Julkaistu: 19.03.2016 klo 00:15
Julkaisija: WWF Suomi

Maailman suurin ilmastotapahtuma, WWF:n Earth Hour, sammuttaa valot tänään lauantaina 19.3. ympäri maailmaa. Turhat valot sammuvat yli 178 maassa kello 20.30–21.30 paikallista aikaa.

WWF:n Earth Hour näyttää valomerkin ilmaston puolesta jo kymmenettä kertaa. Joulukuinen Pariisin ilmastokokous ja siellä solmittu kansainvälinen ilmastosopimus ovat vielä tuoreessa muistissa.

”Tämän vuoden Earth Hour on muistutus päättäjille siitä, että vaadimme heitä tekemään Pariisissa sovituista asioista totta”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder. ”Olemme ilmastonmuutoksen torjunnan suhteen tienhaarassa. Todistamme parhaillaan ennennäkemättömän vakavia ilmastonmuutoksen vaikutuksia, mutta myös poikkeuksellisen mittavia ilmastotoimia, joita tekevät niin yksityiset ihmiset, yhteisöt kuin yritykset.”

Earth Houriin osallistuu ennätykselliset 178 maata ja maantieteellistä aluetta. Lisäksi mukana on yli 350 kuuluisaa maamerkkiä. Maailmalla valonsa sammuttavat esimerkiksi Empire State Building, Sydneyn oopperatalo, Eiffel-torni ja Kourou-avaruustukikohta Ranskan Guayanassa. Suomessa valomerkin ilmaston puolesta näyttävät muun muassa Näsinneula, Puijon torni, Finlandia-talo, Tasavallan presidentin kanslia ja Helsingin päärautatieaseman Kivimiehet. Kaikki Suomessa Earth Houriin ilmoittautuneet tahot löytyvät osoitteesta http://earthhour.fi/tapahtumat.

Ruoka innostanut useat mukaan

Earth Houria vietetään Suomessa jo toistamiseen teemalla maailman suurin kynttiläillallinen. Ruoka muodostaa noin viidesosan ihmisen ilmastovaikutuksista – saman verran kuin liikenne. Yhteensä noin 60 prosenttia ruuan ilmastovaikutuksista aiheutuu alkutuotannosta, ja selkeästi suurin osuus ilmastovaikutuksista liittyy eläinperäisen ruuan tuotantoon. Jokainen voi tehdä ilmastotekoja päivittäin omassa ruokapöydässään.

”Yksi merkittävimmistä arkipäivän ilmastoteoista on valita lautaselle useammin kasviksia tai kestävästi pyydettyä tai kasvatettua kalaa lihan sijaan”, Rohweder vinkkaa.

Rohweder iloitsee erityisesti siitä, että lukuisat ravintolat ja oppilaitokset ovat osallistuneet tämän vuoden Earth Houriin ottamalla ruokalistoilleen ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja.

Kymmenen vuotta valomerkkejä ilmaston puolesta

WWF:n Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, jolloin siihen osallistui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Suomessa Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009, ja viime vuonna jo noin kolmasosa yli 15-vuotiaista suomalaista osallistui pimeään tuntiin.

Earth Hourin avulla on edistetty lukuisia ympäristönsuojeluun liittyviä hankkeita ympäri maailmaa. Esimerkiksi vuonna 2013 Venäjällä kerättiin 120 000 allekirjoitusta vetoomukseen paremman öljyntorjunnan puolesta, ja tähän liittyvä laki hyväksyttiin sittemmin. Vuonna 2014 Earth Hour -kampanjan myötävaikutuksella muovipussit kiellettiin Galápagossaarilla. Lisää Earth Hour -saavutuksia maailmalta: https://www.earthhour.org/

Vuonna 2014 Earth Hourin teemana Suomessa oli ilmastonmuutoksen vaikutukset arktisiin lajeihin. Sen yhteydessä kerättiin n. 22 000 allekirjoitusta vetoomukseen aurinkoenergian tukijärjestelmän puolesta. Vetoomus luovutettiin silloiselle pääministeri Alexander Stubbille.

Earth Hour -radiolähetys kuuluu kaikkialla

Miksi on ympäristön kannalta merkityksellistä, mitä laitamme suuhumme? Pitääkö kaikkien ryhtyä kasvissyöjiksi, jotta maailma pelastuu? WWF:n ja Radio Helsingin suora radiolähetys tarjoilee valojen sammutuksen ajaksi ruoka-aiheista keskustelua ja musiikkia. Illallismusiikista vastaavat livenä Mira Luoti ja Nopsajalka. Ajankohtaisia näkökulmia ruokaan tarjoilevat WWF:n asiantuntijoiden lisäksi uuden kasviproteiinin, nyhtökauran, kehittäjä Maija Itkonen, villiyrtteihin erikoistunut kokki Sami Tallberg, Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen johtaja Piia Jallinoja sekä Fazerin tuotekehitys- ja gastronomiajohtaja Marianne Nordblom.

Ohjelman juontavat Top Chef -ohjelmaa luotsannut kokki ja juontaja Pipsa Hurmerinta sekä Radio Helsingin aalloilta tuttu Tuuli Hongisto. Livelähetystä voi kuunnella lauantaina 19.3. kello 20–23 missä päin maailmaa tahansa osoitteessa www.radiohelsinki.fi/kuuntele.

Lisätietoja:
tiedottaja Kaisa Ryynänen, WWF, p. 050 345 5307, kaisa.ryynanen@wwf.fi
Earth Hour -koordinaattori Suvi Salminen, WWF, p. 050 520 8918, suvi.salminen@wwf.fi

Ilmoittautuminen, tapahtumat ja ideoita Earth Hourin viettoon: www.earthhour.fi

Earth Hour -kampanjakuvat: https://www.dropbox.com/sh/pam0lurd5jftfpr/AABOuhpCLevHcNXl83BgLdM7a?dl=0. Kuvien yhteydessä mainittava kuvaajatieto Aki-Pekka Sinikoski / WWF.

WWF:n ja Radio Helsingin Earth Hour -livelähetystä voi kuunnella lauantaina 19.3. kello 20–23 osoitteessa www.radiohelsinki.fi/kuuntele tai taajuuksilla 98,5 MHz (Helsingissä) ja 94,4 MHz (pääkaupunkiseudun pohjois- ja itäosissa). Elisan ja DNA:n kaapeliverkossa taajuus on 104 MHz.

Mikä Earth Hour?

Earth Hour on WWF:n järjestämä maailman suurin ilmastotapahtuma. Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille. Tapahtuman tarkoituksena on innostaa ihmisiä ilmastoystävälliseen elämään ja viestiä päättäjille, että ilmastonmuutos edellyttää ripeitä toimia. Tapahtumaan osallistuu yksityishenkilöiden lisäksi suuri joukko kaupunkeja, yrityksiä, kouluja ja muita yhteisöjä. Viime vuonna Earth Houriin osallistui noin kaksi miljardia ihmistä ympäri maailmaa. Suomessa osallistujia oli peräti 1,5 miljoonaa. www.earthhour.fi

WWF Suomi on osa laajaa, kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimistoja noin 50 maassa ja toimintaa yli sadassa maassa. Rakennamme tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa. wwf.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs