Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Tulevan Hossan kansallispuiston yksi suurimmista vetonauloista on nyt paremmin saavutettavissa

Metsähallitus

Tulevan Hossan kansallispuiston yksi suurimmista vetonauloista on nyt paremmin saavutettavissa

Tiedote.
Julkaistu: 15.07.2016 klo 09:00
Julkaisija: Metsähallitus

Tulevan Hossan kansallispuiston selkoset sulkevat sisäänsä yhden Suomen suurimpia kalliomaalauksia. Kivikautisten kalliomaalausten edustalle Somerjärveen on nyt asennettu uusi katselulava. Myös Julma Ölkyn kanjonijärveen  suunnitellaan luontomatkailua palvelevia uusia rakenteita. Hossan kansallispuiston perustaminen on yksi hallituksen kärkihankkeista ja se kuuluu Suomi100-vuoden merkittäviin tekoihin.

Suomussalmen Hossa on Kainuun suosituin luontomatkailukohde. Hossan Värikallion kivikautisten maalausten sarja  on alueen vetonauloja. Kalliomaalauksia on päässyt jo 80-luvulta lähtien katselemaan Somerjärvessä kelluvalta katselutasanteelta, mutta lava vanheni käyttökelvottomaksi.

Uusi, teräsrakenteinen katselulava siirrettiin tulevan kansallispuiston metsien keskelle helikopterikuljetuksina heinäkuun alussa. Lava on edeltäjäänsä suurempi ja sille pystyy nousemaan myös veneestä. Materiaaleissa ja suunnittelussa on korostettu pitkäikäisyyttä ja turvallisuutta. Lopputarkastus on tehty ja katselulava on valmis luontomatkailijoiden käyttöön. 

Katselulavan rakentamisesta ja asentamisesta on vastannut Meritaito Oy. Rakenteet toteutti kajaanilainen Katera Steel Oy. 

Lisää luontomatkailua parantavia rakenteita ja palveluja

Yhtä kunnianhimoinen hanke on suunnitteilla Kuusamon puolella sijaitsevalle Julma Ölkylle, joka jatkossa sijaitsee uuden kansallispuiston sisällä. Metsähallitus kumppaneineen suunnittelee kanjonijärven ylittävää riippusiltaa. Toteutus vaatii kuitenkin huolellisen lupaprosessin. Riippusillan uskotaan lisäävän upean, mutta vaikeakulkuisen Julma Ölkyn kävijämääriä. 

Muutoinkin kansallispuiston valmistelutyöt Hossan maastossa jatkuvat. Tulevia reitistökokonaisuuksia suunnitellaan ja rakenteita kohennetaan, esimerkiksi Värikallion läheisyyteen nousee parhaillaan uusi katettu taukopaikka. Myös Hossan luontokeskus tullaan uudistamaan monin tavoin. Kansallispuisto on kansainvälisestikin tunnettu brändi ja uusien puitteiden toivotaan palvelevan kasvavia kävijämääriä Hossassa.

Lisätietoja: projektipäällikkö Heikki Haataja, p.040 7674711, ja projektipäällikkö Erkka Pitkänen, p.0406324982 

Hossan Värikallion katselulava on toteutettu Elinvoimaa luontokohteista Kainuuseen –hankkeella. Hanke rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

Liitetiedostot

Metsähallituksen luontopalvelut suojelee ja hoitaa alkuperäistä ja uhanalaista suomalaista luontoa sekä tuottaa luonnossa liikkujille retkeilypalveluja. Vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä Metsähallituksen eräasiat.Hossan kansallispuisto vihitään 17.6.2017, ja siitä tulee Suomen 40. kansallispuisto Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlinnan kunniaksi.

 

 

 

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs