Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Tove Jansson -erikoisraha on laskettu liikkeelle. Valtaosa erikoisrahoista häviää kierrosta keräilijöiden kokoelmiin.

Suomen Rahapaja Oy

Tove Jansson -erikoisraha on laskettu liikkeelle. Valtaosa erikoisrahoista häviää kierrosta keräilijöiden kokoelmiin.

Tiedote.
Julkaistu: 16.06.2014 klo 10:02
Julkaisija: Suomen Rahapaja Oy

Suomi on laskenut liikkeelle vuoden 2014 ensimmäisen erikoisrahansa. Rahakiertoon laskettiin Tove Janssonia kunnioittavia kahden euron erikoisrahoja yhteensä 1,5 miljoonaa. Erikoisrahat kiinnostavat erityisesti keräilijöitä ympäri maailman.

Vuonna 2014 on Suomessa suunniteltu julkaistavan yhteensä kaksi suomalaista kahden euron erikoisrahaa. Vuoden ensimmäisellä kahden euron erikoisrahalla kunnioitetaan kirjailija, taiteilija Tove Janssonia.

”Kun jossain maassa vaihtuu kuningas, keräilijät haluavat saada mahdollisimman pian kolikot, joihin on lyöty uusi kuningas. Samoin Suomessa uusi erikoisraha aina kiinnostaa keräilijöitä. Numismaatikoille on tärkeää jatkuvuus, rahan aihe ja jälleenmyyntiarvo”, Suomen Numismaatikkoliiton puheenjohtaja Erkki Lähderanta sanoo.

Suomalaiset kahden euron erikoisrahat leviävät kaikkialle euroalueella ja moni niistä häviää kierrosta keräilijöiden kokoelmiin.

”Kahden euron erikoisrahoista ollaan erityisen kiinnostuneita euroalueella, mutta myös muilta mantereilta saamme kyselyitä niistä. Saksassa keräilyharrastus on erityisen suosittu ja tämä näkyy meilläkin siinä, että Saksasta tilataan suomalaisia erikoisrahoja eniten”, Suomen Rahapajan numismaattisista rahoista vastaava viestintäjohtaja Henna Karjalainen sanoo.

Kahden euron erikoisrahoja voi ostaa peilikiiltoisina ja käyttörahalaatuisina Suomen Rahapajan verkkokaupasta ja jälleenmyyjiltä. Kuopion Carlsonin tavaratalossa annetaan käteisostosten vaihtorahaksi Tove Jansson -kahden euron erikoisraha maanantaina 23. kesäkuuta.

Lisätietoja:
Katriina Holm
viestintä- ja markkinointisuunnittelija
Suomen Rahapaja
+358 400 211 066
katriina.holm@mint.fi

Liitetiedostot

Suomen Rahapaja -konserni suunnittelee, markkinoi ja valmistaa metallirahoja, kolikkoaihioita, keräily- ja lahjarahoja sekä rahasarjoja. Suomen Rahapaja -konserni on euroalueen vahvin rahapaja ja yksi maailman suurimmista kolikkoviejistä. Yhtiön omistaa Suomen valtio. Saxonia Mint of Finland on Suomen Rahapajan tytäryhtiö. Suomalaisilla on mahdollisuus tutustua kolikoiden valmistamiseen tiedekeskus Heurekassa Kolikon tie -näyttelyssä. Lisää tietoa vuoden 2014 tapahtumista www.suomenrahapaja.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs