Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » SYT-kassan jäsenmaksu säilyy ennallaan

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

SYT-kassan jäsenmaksu säilyy ennallaan

Tiedote.
Julkaistu: 11.12.2015 klo 10:27
Julkaisija: Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassan (SYT-kassa) jäsenmaksuun ei tule ensi vuodelle muutosta vaikka SYT-kassa odottaakin etuusmenojen kasvavan ensi vuonna noin 14 %.

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassan kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan kasvava työttömyys osuu nimenomaan yksinyrittäjiin, joita Suomessa on noin 170 000. Suurin osa SYT-kassan jäsenistä on yksinyrittäjiä.

Yrittäjien työttömyys on kuitenkin kassan jäsenten osalta maltillista verrattuna palkansaajien vastaaviin lukuihin.

-3-4 % kassan jäsenistä saa kuukausittain ansiopäivärahaa, mikä osoittaa selvästi, että yrittäjät pyrkivät kaikin keinoin jatkamaan yritystoimintaansa työttömyyden sijaan. Ehdot etuuden saamiselle eivät saa olla niin tiukat, että se muodostuu esteeksi kassaan liittymiselle, vaan kassajäsenyyden tulisi olla yhtä luonteva asia kuin palkansaajien keskuudessa, mainitsee Jokinen

Vain noin 12 % yrittäjistä kuuluu kassaan

SYT-kassan jäsenkehitys on ollut vuosikausia positiivinen. SYT-kassan nettokasvu vuosittain on ollut 2000–2500 jäsenen luokkaa.

-Vuoden 2015 osalta saamme edelleen noin 4000 uutta jäsentä, mutta kun samaan aikaan eroajia on suunnilleen saman verran, niin tänä vuonna jäsenkasvua ei tulla näkemään. Ja tämäkin oli ihan odotettua, koska lakimuutoksen myötä jäsenyyden ehdot tiukentuivat merkittävästi, Jokinen täsmentää.

Tilastojen valossa Suomessa on kuitenkin noin 300 000 työttömyysturvalain mukaiseksi luokiteltavaa yrittäjää, koska myös yrityksen osaomistajat ja perheenjäsenet ovat työttömyysturvalain mukaan yrittäjiä. Kuitenkin yrittäjien työttömyyskassoihin kuuluu vain noin 12 % kaikista yrittäjistä. Palkansaajista kassaan kuuluu noin 70 %.

Merja Jokinen on huolissaan tilanteesta. Etenkin perheenjäsenten ja osaomistajien on vaikeata hahmottaa itseään yrittäjinä, koska he ovat eläketurvajärjestelmässä TyEL-vakuutettuja eli työntekijöitä.

-On hyvin todennäköistä, että työttömyysturvan kannalta yrittäjiksi luokiteltavat ovat vakuuttaneet itsensä jossakin palkansaajakassoista. Jos henkilö täyttää työttömyysturvalain mukaisen yrittäjämääritelmän tulisi hänen liittyä yrittäjäkassaan, jotta vakuuttamisesta olisi jotain hyötyä. Yrittäjä voi olla palkansaajakassan jäsenenä korkeintaan ns. jälkisuoja-ajan eli 18 kuukautta. Tämän jälkeen olisi viimeistään vaihdettava kassaa, koska yrittäjän vakuutus- ja työssäoloehto ei kerry palkansaajakassassa, kertoo Jokinen.

Lisätietoja:

kassanjohtaja Merja Jokinen, merja.jokinen@syt.fi, 050-596 6000

Liitetiedostot

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT-kassa) on suomalaisten yrittäjien vuonna 1995 perustama itsenäinen työttömyyskassa. Kassan tavoitteena on lisätä yrittäjien elämänlaatua ja turvallisuutta vapaaehtoisen työttömyysvakuutuksen avulla. Kassaan kuuluu tällä hetkellä yli 26 000 yrittäjää kaikilta toimialoilta ja kaikenkokoisista yrityksistä. Yrittäjäpuolella oman toimialaliiton tai järjestön jäsenyys ei takaa työttömyysturvaa. Yrittäjän täytyy hakeutua itse työttömyyskassan jäseneksi saadakseen työttömänä ansiosidonnaista päivärahaa. SYT-kassa maksaa työttömyysetuuksia keskimäärin 900 jäsenelleen kuukausittain. SYT-Kassan yleiset ehdot ja työttömyysturvan taso on määritelty työttömyyskassa- ja työttömyysturvalaeissa. SYT:n toimintaa valvoo Finanssivalvonta.

Lisätietoja www.syt.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs