Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Syksy tuo vauhtia Salon ohikulkutien rakentamiseen

Liikennevirasto

Syksy tuo vauhtia Salon ohikulkutien rakentamiseen

Tiedote.
Julkaistu: 06.08.2015 klo 10:30
Julkaisija: Liikennevirasto

Salon itäisen ohikulkutien rakentaminen etenee aikataulussaan. Tuleva syksy tuo mukanaan mm. lukuisia silta-, liittymä- ja vesihuoltotöitä. Yksi valmistuvista kohteista on Ollikkalan silta, joka avataan peruskorjattuna liikenteelle lokakuun lopussa.

Kantatie 52:n Salon itäisen ohikulun rakentaminen näkyy tulevan syksyn aikana entistä konkreettisemmin kaupunkikuvassa. Noin 7,5 kilometriä pitkän tielinjauksen louhintatyöt saadaan päätökseen syyskuun loppuun mennessä, mutta uusia työkohteita on lukuisia.

Yksi näkyvimmistä on Hämeentien risteys, jossa siltojen korjausten lisäksi tehdään syksyn kuluessa mm. vesihuolto- ja paalutustöitä, uusitaan liikennevalot ja tievalaistus sekä rakennetaan ja päällystetään uudet liittymät. Myös Inkereentien risteys muuttaa tietöiden aikana muotoaan ja ilmettään.

Hankkeen pääurakoitsijana toimivan TelaSteel Oy:n työpäällikkö Jaakko Erikäisen mukaan tulevana syksynä työt käynnistyvät myös Karjaskylällä ja Linnunpellossa.

”Siltatyöt käynnistyvät portaittain. Karjaskyläntien alikulun rakentaminen alkaa syyskuussa ja Linnunpellon alikulku lokakuussa. Karjaskylänkadulla päästään sillanrakennustöihin marraskuussa. Ollikkalan sillan peruskorjaus valmistuu aikataulun mukaisesti lokakuun lopussa”, Erikäinen kertoo.

Samalla hän korostaa, että tavoitteena on tehdä työt mahdollisimman pienin ympäristö- ja liikennehaitoin.

”Uudet liikennejärjestelyt pyritään aina rakentamaan valmiiksi edellisen illan ja yön aikana, mutta avainväylillä liikkuvien ja niiden lähellä asuvien kannattaa silti olla tarkkana. Koulujen alkaessa lisäämme opastusta etenkin Ollikkalan suunnalla”, Erikäinen toteaa.

Tärkeä hanke Salon seudulle

Salon itäisen ohikulkutien rakentaminen alkoi toukokuussa 2015 ja hanke valmistuu syksyllä 2016.

Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Liikennevirasto, Salon kaupunki ja Varsinais-Suomen ELY-keskus. Hankkeelle on varattu määrärahaa 10 miljoonaa euroa. Pääurakoitsija on TelaSteel Oy ja valvontakonsulttina Ramboll Finland Oy.

Liikenneviraston projektipäällikkö Juha Sillanpään mukaan uusi tielinjaus parantaa liikenteen sujuvuutta ja poistaa läpikulku- ja raskaan liikenteen haitat Salon keskustasta. Tämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia keskusta-alueen kehittämiseen ja tukee alueen elinkeinoelämää.

”Tiehanke tuo työtä rakennemuutosalueelle. Samalla se on positiivinen signaali myös Salon ulkopuolelle”, Sillanpää toteaa.

Salon kaupunginsinööri Petri Virtasen mukaan uusi tie sujuvoittaa selkeästi yhteyksiä Somerontieltä Perniöntielle. Samalla raskaat ja vaarallisten aineiden kuljetukset saadaan pois keskustasta.

”Kaupungin sisääntulotiet muuttuvat entistä viihtyisämmiksi. Lisäksi saamme entistä turvallisemmat ja pyöräilyyn kannustavat väylät”, Virtanen tiivistää.

Lisätietoja:

Juha Sillanpää
Projektipäällikkö, Liikennevirasto
Puh. 020 637 3608
juha.sillanpaa@liikennevirasto.fi

Jaakko Erikäinen
Työpäällikkö, TelaSteel Oy
Puh. 040 734 8241
jaakko.erikainen@telasteel.fi

Petri Virtanen
Kaupunginsinööri, yhdyskuntatekniset palvelut, Salon kaupunki
Puh. 02 778 5201
petri.virtanen@salo.fi

Liitetiedostot

Syksyllä 2016 valmistuva Kt 52:n Salon itäinen ohikulku ohjaa kaupungin keskustan läpi kulkevan liikenteen uudelle tieyhteydelle. Uusi tielinjaus vähentää keskusta-alueelta läpikulku- ja raskaan liikenteen haittoja, parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä tukee alueen elinkeinoelämää. Hankkeen toteuttavat Liikennevirasto, Salon kaupunki ja Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs