Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Ruka avaa 10.10. klo 10

Rukakeskus

Ruka avaa 10.10. klo 10

Tiedote.
Julkaistu: 06.10.2016 klo 15:21
Julkaisija: Rukakeskus

Rukan hiihtokausi avataan maanantaina 10. lokakuuta 2016 kello 10. Varman ja varhaisen Saaruan rinteen avaamisen mahdollistaa kesän yli uudella tekniikalla säilötty viimetalvinen lumi.

Nyt ensimmäistä kertaa toteutetun menetelmän tavoitteena on, että jatkossa kauden avausta voidaan aikaistaa vielä nykyisestäkin ja ennen kaikkea kertoa avauspäivä etukäteen heti hiihtokauden päätteeksi.

– Menetelmä varmistaa tietysti myös Suomen pisimmän hiihtokauden, sanoo Rukakeskus Oy:n paikallisjohtaja Matti Parviainen.

Varmuus rinteiden tarkasta ja varhaisesta avausajankohdasta on Parviaisen mukaan sekä laskettelijoiden että rinnekeskuksen etu. Tulevina vuosina Rukakeskus haluaa avata säilötyllä lumella mahdollisimman varhain useampia rinteitä samanaikaisesti.  

– Esimerkiksi parkkiin on tulijoita heti, kun se saadaan laskukuntoon. Nyt se avataan yhtenä seuraavista rinteistä, hän lupaa.

Lumen säilöminen sahanpuruissa on ikiaikainen keino. Rukakeskuksen tavoitteena on kuitenkin kehittää kustannustehokkaampi ja varmempi keino sen varastoimiseen kesän yli. Tekniikka ja lumen suojaamiseen käytettävä materiaali ovat Parviaisen mukaan toistaiseksi liikesalaisuuksia.

Tammikuussa kolmeen kasaan säilötystä 30.0000 kuutiosta lunta Saaruaan levitetään nyt noin puolet. Toinen puoli suli pois kesähelteillä.

– Mutta hyvin riittää, hymyilee Parviainen.

Uusi menetelmä lumen säilömiseen on myös osa Rukakeskuksen ympäristöajattelua. Verrattuna alkukauden lumetukseen vanhan lumen käyttäminen säästää merkittävän määrän energiaa ja ympäristö kiittää tekijöitä!

Rukalla valmistellaan parhaillaan kuntoon myös muita rinteitä. Lumetus aloitetaan välittömästi, kun päivälämpötilat laskevat pakkasen puolelle. Parviaisen mukaan tämä tapahtunee ensi viikon aikana. Tavoitteena on, että ensimmäisillä syyslomaviikoilla olisi avoinna jo useampia rinteitä.  

 

Rukan rinne- ja hissitiedot: http://ski.ruka.fi/rinteet

Lisätietoja: Matti Parviainen, paikallisjohtaja, Rukakeskus Oy, puh. 0400-680282

Kuvia Rukakeskuksen kuvapankista: https://drive.google.com/open?id=0Bw0iAvAiVOLuRU1maTVOOGc1U3c

 

Rukakeskus-konserni on vastannut Rukan rinnetoiminnoista vuodesta 1973 ja Pyhän rinnetoiminnoista vuodesta 1987 lähtien. Se on Suomen johtavia matkailuyrityksiä ja hiihtokeskustoimialan markkinajohtaja 20 % osuudella hissilippujen myynnistä. Yhtiöt toimivat Rukan ja Pyhän kansainvälistyvissä, ympärivuotisissa matkailukeskuksissa. Ydinosaamistamme on rinneliiketoiminta, mutta harjoitamme Rukalla ja Pyhällä myös majoitus-, rinneravintola-, vuokraamo- ja myymälätoimintaa. Liikevaihtomme on n. 25 miljoonaa euroa ja työllistämme n. 160 henkilöä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs