Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Liha-ala työllistää jälleen tuhansia kesätyöntekijöitä

Liha-ala työllistää jälleen tuhansia kesätyöntekijöitä

Tiedote.
Julkaistu: 01.06.2016 klo 14:45
Julkaisija: Atria Suomi Oy ja HKScan Finland Oy

Lihayhtiöt työllistävät tänä kesänä jälleen tuhansia työntekijöitä ympäri Suomea. Esimerkiksi sekä Atria että HKScan palkkaavat tänä vuonna yli 600 kausityöntekijää eri toimipisteilleen. Kaiken kaikkiaan liha-ala tarjoaa noin 2000 kesätyöpaikkaa koko maassa. Ensimmäiset kausityöntekijät ovat jo aloittaneet, ja vilkkain sesonki sijoittuu kesäkaudelle loppukeväästä syyskuuhun saakka.

Lihayhtiöt tarjoavat töitä pääasiassa tuotannon ja tekniikan parissa mutta myös esimerkiksi henkilöstöravintoloissa ja toimihenkilöpuolella. Nuorille kesätyöt ovat hyvä tilaisuus kerryttää arvokasta työkokemusta, tutustua erilaisiin ammatteihin ja solmia verkostoja, joista voi olla hyötyä myös tulevaisuudessa.

– Kaikissa tehtävissämme ei vaadita aiempaa työkokemusta, joten monelle nuorelle kesätyö meillä on ensimmäinen askel kohti työelämää. Kesän aikana nuorilla on hyvä mahdollisuus päästä tutustumaan elintarvikealaan ja näyttää oma osaamisensa. Hyvin hoidettu työ poikii usein jatkoa myös seuraavana vuonna, kertoo Atrian rekrytointipäällikkö Sanna Hovila.

Kesätyöntekijöiden panos on tärkeä myös lihayhtiöille, joiden on varmistettava laadukkaiden tuotteiden sujuva saatavuus grillien lämmetessä ja vakituisten työntekijöiden viettäessä lomiaan. Etenkin tuotannon puolella hygienia- ja turvallisuusvaatimukset ovat korkeat, joten työntekijöiden perehdytykseen on haluttu panostaa riittävästi.

– Tavoitteena on, että jokainen kausityöntekijä saisi hyvän ja kannustavan työkokemuksen, joka vastaa odotuksia tai jopa ylittää ne, sanoo HKScanin henkilöstöjohtaja Sari Suono.

Sekä Atria että HKScan ovat mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, joka haastaa työnantajat tarjoamaan enemmän ja parempia kesätyömahdollisuuksia. Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat hyvän kesätyön periaatteisiin, joilla taataan kesätyöntekijöille oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu. Vastuulliseen kesätyöhön kuuluvat muun muassa riittävä perehdytys ja ohjaaminen, kohtuullinen palkka, kirjallinen työsopimus ja -todistus sekä mielekäs työnkuva.

– Haluamme panostaa kesätyöntekijöiden perehdytykseen ja viihtymiseen. Kun työolosuhteet ovat kunnossa, moni palaa takaisin seuraavanakin kesänä. Parhaimmillaan kesätyöt tuovat työntekijöille vakituisen työpaikan ja meille kokeneita ja osaavia työntekijöitä, Sari Suono HKScanista sanoo.

Tilastojen mukaan nuorisotyöttömyys on Suomessa yleistä työttömyyttä korkeampi ja nykynuoret elävät taloudellisesti ja sosiaalisesti epävarmemmassa tilanteessa kuin edeltävä sukupolvi. Lihayhtiöissä huoli nuorten tulevaisuudesta otetaan vakavasti.

– Vastuu nuorten työllistymisestä kuuluu meistä jokaiselle, HKScan ja Atria muistuttavat.

 

 

Lisätiedot: 

Rekrytointipäällikkö Sanna Hovila, Atria Suomi Oy, p. 010 316 0988, sanna.hovila@atria.com

Henkilöstöjohtaja (EVP, HR) Sari Suono, HKScan Group. Soittopyynnöt Marja Siltalan kautta, p. 010 570 2290, marja.siltala@hkscan.com

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs