Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Kunnan koko vaikuttaa kunnan- ja kaupunginjohtajien ansioihin

KT Kuntatyönantajat

Kunnan koko vaikuttaa kunnan- ja kaupunginjohtajien ansioihin

Tiedote.
Julkaistu: 22.09.2015 klo 12:51
Julkaisija: KT Kuntatyönantajat

Lokakuussa 2014 kokoaikaisten täyttä palkkaa saaneiden kaupunginjohtajien kokonaisansiot olivat keskimäärin 9 234 euroa/kk. Kunnanjohtajien vastaava ansio oli 6 708 euroa/kk. Näissä ansioissa eivät ole mukana esim. tulospalkkiot, joita oli keskimäärin noin 240 euroa vuodessa. Kuntajohtajien ansiotaso on suoraan verrannollinen kunnan asukasmäärään.

Viime vuoden lokakuussa kunnissa työskenteli 313 kaupungin- tai kunnanjohtajaa. Heistä kaupunginjohtajia oli 105 ja kunnanjohtajia 208. Luvuissa eivät ole mukana virkavapaalla olevat kaupungin- tai kunnanjohtajat eivätkä apulaiskaupunginjohtajat tai -kunnanjohtajat. Tiedot ovat Tilastokeskuksen vuoden 2014 Kuntasektorin palkat -aineistosta.

Palkkahajonta suurta

Joka kolmannella kaupunginjohtajalla ja kunnanjohtajalla oli sopimus- eli kokonaispalkka. Palkkahajonta on suurta. Yleisesti katsoen, mitä suuremmasta kunnasta tai kaupungista on kyse, sitä suurempi on kuntajohtajan palkka. Työn vaativuus näyttäisi siis kasvavan kuntakoon kasvaessa.

Kaupunginjohtajien ja kunnanjohtajien ansiokehitys on ollut 2000-luvulla nopeampaa kuin kuntasektorilla keskimäärin. Vuodesta 2000 vuoteen 2014 kaupunginjohtajien kokonaisansiot kehittyivät 63,9 % ja kunnanjohtajien 64,8 %. Samalla aikavälillä kuntasektorin kuukausipalkkaisten ansiot nousivat 54,7 %.

Vuosittainen ansiokehitys on vaihdellut suuresti kaupunginjohtajilla. Tämä johtunee ammattiryhmän pienuudesta: yhden kaupunginjohtajan ansioiden muutos vaikuttaa näkyvästi ryhmän keskiarvoon. Johtajien ansiokehityksen suuruuteen lienee vaikuttanut kuntien koon kasvu sekä lisääntyneet tehtävät ja sitä kautta monimuotoistuneet palvelu- ja konsernirakenteet, joiden kautta taas johtajien työn vaativuus on lisääntynyt.

Toki moni muukin asia on voinut vaikuttanut asiaan, kuten esimerkiksi tarve saada päteviä kunnan- tai kaupunginjohtajia aikana, jolloin virkojen hakijamäärät ovat laskeneet yksityisen sektorin ollessa palkan yms. suhteen houkuttelevampi vaihtoehto.

Kunnanjohtajat keski-iältään nuorempia kuin kaupunginjohtajat

Vuodesta 1995 lähtien kunta on itse voinut valita, onko se kaupunki vai kunta. Niinpä kaupunginjohtaja-nimike voi olla käytössä asukasmäärältään pienessä, muutaman tuhannen asukkaan kunnassa ja toisaalta kunnanjohtaja-nimike voi olla käytössä kunnassa, jossa on kymmeniä tuhansia asukkaita.

Kunnan- ja kaupunginjohtajista reilut 90 prosenttia työskenteli vakinaisessa palvelussuhteessa. Heidän keski-ikänsä oli 53,1 vuotta. Ikähaarukka oli 27 - 67 vuotta. Nuorin kunnanjohtaja oli 27-vuotias, kun taas kaupunginjohtajista nuorin oli 35-vuotias. Vanhin kunnanjohtaja oli 67-vuotias, ja vanhin kaupunginjohtaja oli 65-vuotias. Kaupunginjohtajat olivat hieman kunnanjohtajia iäkkäämpiä. Kaupunginjohtajien keski-ikä oli 54,0 vuotta ja kunnanjohtajien 52,7 vuotta.

Kunnan- ja kaupunginjohtajista oli naisia vajaa viidennes (17,6 %). Kunnanjohtajista oli naisia reilu viidennes (22,6 %), ja kaupunginjohtajista heitä oli vajaa kymmenes (7,6 %).

Yleisin koulutus oli hallintotieteen maisterin tutkinto, joka on reilulla viidesosalla (23,0 %) kaupungin- tai kunnanjohtajista. Seuraavaksi yleisimmät tutkinnot olivat kunnallistutkinto (11,2 %) ja oikeustieteen kandidaatin tutkinto (6,4 %).

Tilastoja kaupungin- ja kunnanjohtajien palkoista KT:n nettisivuilta osoitteesta: http://www.kuntatyonantajat.fi/fi/ajankohtaista/tilastot/palkat/kunnanjohtajien-palkat/Sivut/default.aspx

Lisätietoja

KT:n työmarkkinatutkija Mika Juutinen, puhelin 050 502 0300

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä työnantajina. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 429 000 työntekijää ja viranhaltijaa. Kunta-alan palkkasumma henkilösivukuluineen on noin 21 miljardia euroa.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs