Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Keskon toimittava vastuullisesti

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

Keskon toimittava vastuullisesti

Tiedote.
Julkaistu: 18.11.2015 klo 11:00
Julkaisija: Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin pitää hyvänä, että tappiolliselle Lähikauppa Oy:lle löytyi ostaja. Selin on kuitenkin huolissaan työpaikoista ja vaatiikin Keskolta vastuullisuutta.

- Lähikaupan taloudelliset vaikeudet ovat kestäneet liian kauan. Onkin hyvä, että yritykselle löytyi vakavarainen suomalainen ostaja. Yrityskaupalla on kuitenkin vaikutuksia kaupan keskittymiseen. Tämän vaikutuksen arvioinnin tekee Kilpailuvirasto, toteaa Selin.

Kesko kertoi omassa tiedotteessaan, että yrityskaupan myötä Kesko pystyy hyödyntämään Lähikaupan liikepaikkoja. Lähikaupassa työskentelee yli 4 000 henkilöä.

- Odotan Keskon toimivan nyt vastuullisesti ja turvaavan työpaikat sekä Lähikaupan että Keskon nykyiselle väelle.

Lähikauppa tekee hankinnat Tuko Logisticsilta ja on myös yrityksen suurin asiakas. Selin on huolissaan koko hankintaketjun työpaikoista.

- Pelkään kaupan vaikuttavan Tuko Logisticsin Keravan varaston toimintaan ja työpaikkojen säilymiseen. Odotan osapuolilta ratkaisuja, joilla voidaan säilyttää myös nämä työpaikat, sanoo Selin.

Lisätietoja:
Ann Selin, puheenjohtaja, puh. 0500 750 405

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ammattiliitto. PAMiin kuuluu noin 230 000 jäsentä, joista naisia on 80 prosenttia. Suurin osa PAMin jäsenistä työskentelee vähittäiskaupassa, majoitus- ja ravitsemisalalla, kiinteistöpalveluissa tai vartiointialalla. www.pam.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs