Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Juhannuksesta tulossa kolea ja sateinen

Ilmatieteen laitos

Juhannuksesta tulossa kolea ja sateinen

Tiedote.
Julkaistu: 18.06.2014 klo 13:05
Julkaisija: Ilmatieteen laitos

Ilmatieteen laitoksen 18. kesäkuuta tekemän ennusteen mukaan juhannusta vietetään koleassa ja sateisessa säässä. Tavanomaisesti juhannuksena lämpötila on 20 asteen tienoilla.

Ilmatieteen laitoksen 18. kesäkuuta tekemän ennusteen mukaan Suomi kuuluu koko juhannuksen ajan matalapaineen alueeseen ja sää on epävakaista ja tavanomaista selvästi viileämpää koko maassa. Pilvisyys vaihtelee puolipilvisestä pilviseen, öisin on osin selkeämpää ja selkeillä alueilla esiintyy hallaa tai jopa yöpakkasta.

Juhannusaattona sadekuuroja tulee monin paikoin. Lapissa voi sataa myös jatkuvammin ja Pohjois-Lapissa myös räntää.  Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 12…17 astetta, maan pohjoisosassa 6…14 astetta. Pohjois-Lapissa päivälämpötila voi jäädä muutamaan lämpöasteeseen. Juhannuspäivä ei aatosta juuri eroa, sadekuuroja tulee etenkin sisämaassa monin paikoin, Pohjois-Lapissa lämpötila hieman kohoaa. Sunnuntaina sateita liikkuu edelleen suuressa osassa maata. Päivälämpötila on  15 asteen molemmin puolin, sateessa ja Keski- ja Pohjois-Lapissa lämpötila on alempi.  

Tiistain päivälämpötilat jäivät poikkeuksellisen alhaisiksi

Maan itäosassa päivän ylimmät lämpötilat jäivät eilen 17.6. vain 5-10 asteeseen. Näin alhaisia lämpötiloja on mitattu kesäkuun puolivälissä vain vuonna 1982, kun tarkastellaan tilastoja vuodesta 1961 alkaen. Muualla maassa lämpötila oli enimmäkseen 10 asteen yläpuolella.  

Kolea ja sateinen juhannus viimeksi vuonna 2009

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan juhannuksena päivän ylin lämpötila on tavanomaisesti suuressa osassa maata noin 20 asteen tienoilla, Pohjois-Lapissa lähempänä 15 astetta. Yön alin lämpötila on tyypillisesti noin 10 asteen tuntumassa, Lapissa lähellä viittä astetta. Tilastojen mukaan keskimäärin joka toinen tai joka kolmas juhannus on poutainen ja myös aurinkoinen. Joko juhannusaattoon tai -pyhään sattuu tilastojen mukaan hellesäätä keskimäärin kerran neljässä, rannikolla kerran viidessä ja Lapissa kerran 10 vuodessa.

Koleassa ja sateisessa säässä juhannusta on vietetty viimeksi vuonna 2009. Tuolloin päivälämpötila jäi suuressa osassa maata sekä juhannusaattona että -päivänä alle +15 asteen ja Lapissa alle +10 asteen. Sateita tuli sekä aattona että juhannuspäivänä monin paikoin. Eniten satoi Luvian Peränkylässä, missä aaton sademäärä oli 35,4 mm. Sunnuntain vastainen yö oli kylmä ja lämpötila laski pakkaselle Suomenselällä. Sunnuntaipäivä oli hieman edellispäiviä lämpimämpi, sadekuuroja tuli vain paikoin ja aurinko pääsi paistamaan noin 12–15 tunnin ajan. Kolea juhannuksen seutu on koettu myös mm. vuosina 1981 ja 1977, jolloin päivän ylimmät lämpötilat jäivät etelässä pääosin alle 15 asteen ja Pohjois-Lapissa jopa alle +5 asteen.

Vuosi sitten juhannusta vietettiin tavanomaista lämpimämmässä säässä. Lämpötila kipusi paikoin hellelukemiin eteläisessä Suomessa juhannusviikonlopun jokaisena päivänä ja juhannuspäivänä Lapissakin lämpötila oli monin paikoin 24 asteen tienoilla.

 

Uudistuksia sääpalveluihin tulossa

Ilmatieteen laitos on julkaissut kokonaan uuden videosääpalvelun. Jatkossa Ilmatieteen laitoksen YouTube-tilille lisätään päivittäin uusi videosääennuste. Ennusteita varten on tilille lisätty uusi soittolista "Päivän sää", jonka alle päivitetään tuorein sääennuste videomuodossa. Tällä hetkellä FMI-tv:ssä on mahdollisuus katsoa erikseen sääennuste Etelä-, Keski- ja Pohjois-Suomeen.

Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelujen paikallissääsivu (http://ilmatieteenlaitos.fi/paikallissaa) on myös parhaillaan uudistumassa.  Verkkopalvelumme suosituin sivu eli Paikallissää täydentyy uusilla, käyttäjien toivomilla lisätiedoilla. Palveluun lisätään lähituntien sääennuste tunneittain ja pidempi 10 vuorokauden mittainen sääennuste, joka sisältää tietoa myös ennusteen toteutumisen todennäköisyydestä.

Videosääennusteen voit katsoa FMI-tv:stä:
https://www.youtube.com/user/ilmatieteenlaitos

Lisätietoja:

Videosääennuste: Ryhmäpäällikkö Lea Saukkonen, puh. 029 539 3340, lea.saukkonen@fmi.fi
Verkkopalvelu-uudistus: Verkkopäätoimittaja Tuija Vuorinen, puh. 029 539 2232, tuija.vuorinen@fmi.fi

Palautetta voi lähettää osoitteella: http://ilmatieteenlaitos.fi/palaute

 

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit
Ilmatieteen laitoksen tiedeuutisointia Twitterissä: http://twitter.com/IlmaTiede

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs