Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Hiihtoliiton tilinpäätös odotetunlainen - suunta kääntynee jo syksyn aikana

Hiihtoliitto

Hiihtoliiton tilinpäätös odotetunlainen - suunta kääntynee jo syksyn aikana

Tiedote.
Julkaistu: 23.09.2016 klo 20:41
Julkaisija: Hiihtoliitto

Suomen Hiihtoliiton kauden 2015/16 tilinpäätös painui 579 000 euroa miinukselle. Kahden edellisen vuoden positiivinen tulossuunnan kääntyminen on pääosin maailmancuptapahtumien peruuntumisten sekä siirtojen vuoksi.

Hiihtoliiton 7,6 miljoonan kokonaisbudjetissa kansainvälisten tapahtumien, erityisesti mäkihyppykilpailujen järjestäminen on Hiihtoliiton taloudelle merkittävä tulonlähde. Ruka Nordicin mäkihyppy- ja yhdistetyn kilpailujen siirrot Lahteen sekä osittaiset peruuntumiset olivat syynä talouden painumiselle. 

”Tulos kertoo, että kansainvälisten tapahtumien merkitys Hiihtoliitolle on merkittävä. Peruuntuessaan ne aiheuttavat tulonmenetyksiä, mutta onnistuessaan tapahtumatuotot rakentavat vankan perustan”, sanoo Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala

Tilinpäätöksen miinustulos ei ollut Hiihtoliiton johdolle yllätys. Perustoiminta kokonaisuudessaan pysyi budjetissa. 

”Tulos on ollut tiedossa jo puoli vuotta, heti kauden loppumisen jälkeen. Olemme jo keväällä tehneet suunnitelman, miten kassavirta turvataan MM-vuonna. Urheilutoiminnot eivät ole missään vaiheessa vaarantuneet, eikä urheilijoiden valmistautuminen koti-MM-kisoihin.”

Suomen Hiihtoliiton kuluvan kauden 10 miljoonan euron budjetti näyttää plusmerkkiseltä. Puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori uskoo niin Lahden MM-kilpailujen kuin hyvän kaupallisen toiminnan kääntävän talouden jälleen nousuun. 

”Kuluva kausi on budjetoitu reilusti ylijäämäiseksi. Vahvistunut kaupallinen toimintamme sekä hyvä neuvotteluasema maailmancuptuotteiden kansainvälisissä myynnissä antavat tähän vahvan perusteen. Odotamme myös Lahden MM-kisojen tuloksen olevan voitollinen. Olen täysin vakuuttunut, että perustoiminnaltaan Hiihtoliitto palaa tuloksen osalta reilusti kasvu-uralle”, linjaa Vuori. 

Lehtonen ja Lehtinen nousevat uusina jäseninä Hiihtoliiton johtokuntaan 

Liittovaltuuston kokous valitsi Suomen Hiihtoliiton johtokuntaan uusia jäseniä erovuoroisten tilalle. Erovuoroisia jäseniä olivat alppilajien edustajana Martti Uusitalo, mäkihyppy-yhdistetyn edustajana Eero Kuusinen sekä muut johtokunnan jäsenet Jouko Käsmä ja Eero Reijonen. Johtokunnassa jatkavat Kuusinen (mäkihyppy-yhdistetty), Uusitalo (alppilajit) ja Eero Reijonen. Johtokunnan uudeksi jäseneksi valittiin Kati Lehtonen Kangasalta.  

Suomen Hiihtoliiton johtokunnan alppilajien edustaja Tatu Lehmuskallio on ilmoittanut erostaan aiemmin. Hiihtoliiton johtokuntaan nousee Lehmuskallion varajäsen Jari Lehtinen, joka on johtokunnan varsinainen jäsen syksyyn 2017 saakka. Lehtisen varajäseneksi valittiin Heikki Toivakka, jonka toimintakausi on vuoden mittainen. 

Johtokunnan muiksi varajäseniksi Toivakan lisäksi valittiin maastohiihdon edustajana Heikki Keskitalo Rovaniemeltä, mäkihyppy-yhdistetyn edustajana Lauri Kettunen Tampereelta sekä Satu Kalajainen Helsingistä. 

www.hiihtoliitto.fi

Lisätietoja
Puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori, Suomen Hiihtoliitto, puh. 050 598 7064, jukka-pekka.vuori@hiihtoliitto.fi 
Toiminnanjohtaja Mika Kulmala, Suomen Hiihtoliitto, puh. 040 576 1001, mika.kulmala@hiihtoliitto.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs