Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Centria tutkimus ja kehitys tavoittelee kasvua

Centria-ammattikorkeakoulu

Centria tutkimus ja kehitys tavoittelee kasvua

Tiedote.
Julkaistu: 15.12.2015 klo 11:02
Julkaisija: Centria-ammattikorkeakoulu

Centria-ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyksikkö Centria tutkimus ja kehitys on päivittänyt strategisen toimintaohjelmansa ulottumaan vuoteen 2020. Toimintaohjelmaan on kirjattu selkeät tavoitteet TKI-toiminnan laajentamiseksi ja kehittämiseksi. Toiminnan volyymi on tarkoitus kaksinkertaistaa vuodesta 2014 vuoteen 2020.

Selkeitä kasvun merkkejä on havaittavissa nyt jo. Vuoden 2015 aikana Centria on rekrytoinut tutkimus- ja kehitystehtäviin 17 uutta henkilöä. Käynnistyvien hankkeiden myötä myös vuonna 2016 on tarve rekrytoida uutta henkilökuntaa. Centria tutkimus ja kehitys työllistää tällä hetkellä noin 70 henkilöä ja liikevaihto on noin 5 miljoonaa euroa.

Kasvuhalu näkyy myös investointien muodossa. Centria on investoinut viime aikoina uuteen teknologiaan ja parhaillaan on käynnissä noin 200 000 euron laitehankinnat teollisen internetin laitteisiin Ylivieskaan. Pohjois-Pohjanmaan liitto käsittelee myös Centrian testaustoiminnan kehittämisprojektia, jolla on tarkoitus hankkia uutta testauskalustoa noin 700 000 eurolla. Myönteistä rahoituspäätöstä odotellaan helmikuussa.

Centria tutkimus ja kehityksen liikevaihdosta suurin osa tulee jatkossakin alueen elinkeino- ja työelämää kehittävistä tutkimus-, kehitys- ja koulutusprojekteista. Projektitoiminnan liikevaihtotavoitteeksi on asetettu 7 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2014 oli 2,2 miljoonaa euroa.

– Hanketoimintamme on ollut hyvin riippuvaista EU:n ohjelmakausista, jotka vaihtuvat seitsemän vuoden välein. Käynnissä oleva ohjelmakausi käynnistyi vuoden 2014 alusta, mutta vasta viime keväänä saimme ensimmäiset rahoituspäätökset. Viime vuosi oli meille poikkeuksellisen hiljainen hanketoiminnan osalta, mutta ensi vuonna tulemme pääsemään normaaliin vauhtiin, kuvaa tutkimus- ja kehitysjohtaja Vesa Martinkauppi.

Centrian tavoitteena on panostaa tulevina vuosina erityisesti opetuksen ja TKI-toiminnan yhdistämiseen, toiminnan kansainvälistämiseen ja hanketoiminnasta syntyvän palvelutoiminnan lisäämiseen.

– Pyrimme vähentämään riippuvuuttamme todennäköisesti vähenevistä EU:n aluekehitysrahoituksista lisäämällä osaamistamme suoraan Brysselistä haettavien projektirahoitusten suhteen. Samalla kehitämme edelleen asiakkaillemme suunnattua palvelutoimintaa, jotta osaamisemme on yritysten ja yhteisöjen käytössä myös projektien päätyttyä, kertoo Centrian tutkimus- ja kehityspäällikkö Jennie Elfving.

Centrian TKI-toiminta on tunnustettu ammattikorkeakoulun vahvuudeksi ja se on saanut myös valtakunnallista menestystä. Centrian vahvuus on poikkeuksellisen tiivis kytkentä alueen elinkeinoelämään. Elinkeino- ja työelämän osuus tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksesta on ollut noin neljännes.

– Ylivieskassa kehitettyä, asiakasta lähellä olevan tutkimus- ja kehitystyön toimintamallia pidetään aluekehityksen moottorina. Tähän johtopäätökseen tuli selvityksessään myös professori Juhani Honka. Tätä mallia on tarkoitus          vahvistaa edelleen ja levittää käytäntöä myös Centrian muille kampuksille Kokkolassa ja Pietarsaaressa, Elfving jatkaa.

Lisätietoja:
Tutkimus- ja kehitysjohtaja Vesa Martinkauppi, 044 4492 707, vesa.martinkauppi@centria.fi
Tutkimus- ja kehityspäällikkö Jennie Elfving, 0400 903 929, jennie.elfving@centria.fi

Centria-ammattikorkeakoulun Oy:n osakkeenomistajina ovat Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Pietarsaaren kaupunki, Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistys ry ja Raudaskylän Kristillisen Opiston kannatusyhdistys ry.

Centria-ammattikorkeakoulu edistää alueen kehittymistä ja hyvinvointia työelämälähtöisen opetuksen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan yhteisvaikutuksena. Ammattikorkeakoulun kampukset sijaitsevat Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Ammattikorkeakoulu kouluttaa tekniikan, liiketalouden hyvinvoinnin ja kulttuurin aloille.
 
Keskeiset tunnusluvut 2014
 
Koulutusohjelmia                                   22
Opiskelijoita                                          2901
Tutkintoja                                             612
Henkilöstömäärä                                   253 (-14)
Kokonaistuotot                                      26,2 M€ (-14)

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs