Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kotimaa » Caruna jatkaa laajaa maakaapelointihanketta Kirkkonummella

Caruna

Caruna jatkaa laajaa maakaapelointihanketta Kirkkonummella

Tiedote.
Julkaistu: 11.02.2016 klo 08:10
Julkaisija: Caruna

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna maakaapeloi vuonna 2016 maaliskuusta joulukuuhun jopa 80 kilometriä keskijännitteistä sähköverkkoa Kirkkonummella viidessä eri kohteessa. Hanke parantaa merkittävästi kuntalaisten sähkönjakelun toimitusvarmuutta sähköverkon siirtyessä maan alle suojaan sään vaihteluilta, ja siten sään aiheuttamilta sähkökatkoilta. Parannushanke on paikallisesti merkittävä, sillä se työllistää suoraan noin 45 henkilöä ja sen arvo on noin 4,5 miljoonaa euroa.

Kaivut alkavat kevään aikana Finnbackasta etelään kohti Kantvikiä. Loppukeväästä kaivut alkavat Gesterbystä kohti Masalaa ja Veklahtea. Työt jatkuvat Veklahdesta Humaljärven pohjoisosaan, josta kaivut etenevät Juusjärven itäpuolta aina järven pohjoispuoleen asti. Loput työt aloitamme loppukesästä Lånqvikistä kohti Böleä ja Kauhalasta Kolmirantaa kohti. Vanhan verkon purkutyöt teemme syksyn 2016 ja talven 2017 aikana. Paikkakuntien teiden varsilla kulkee urakoitsijan kaivinkoneita ja muuta ajoneuvokalustoa upottamassa kaapelia ojaan, mikä paikoin voi aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä työmaiden lähistöllä.

Kaapeloinnilla varmistetaan alueen sähkönsaantia

”Projektin aikana viedään maan alle noin 80 kilometriä keskijännitekaapelia ja rakennetaan 49 ympäristöystävällistä puistomuuntamoa sekä puretaan vanhaa ilmajohtoverkkoa 77 kilometriä. Lisäksi lisätään sähköverkkoon automaatiota, jotta vianpaikannus nopeutuu ja sähköt saadaan palautettua nopeammin vikatilanteessa. Näillä kaikilla toimenpiteillä parannamme huomattavasti asiakkaidemme sähkön toimitusvarmuutta kunnassa", hankepäällikkö Olli Kujanperä Carunasta kertoo.

”Hankkeen myötä lisäämme alueella noin 5500 asiakasta säävarman verkon piiriin ja mahdollistamme näin heille sujuvamman arjen. Projekti on osa meidän laajamittaisia investointejamme sähköverkkoomme kaikilla verkkoalueillamme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla sekä Satakunnassa. Investoinneilla saavutamme entistä vahvemman ja luotettavan sähköverkon asiakkaidemme ja yhteiskunnan tarpeisiin”, Kujanperä päättää.

Carunalla on Kirkkonummella työkohteessa urakoitsijakumppanina Eltel Networks Oy ja Empower PN Oy.

Caruna
Viestintä

Lisätiedot medialle verkonparannustöihin liittyen:
Olli Kujanperä, hankepäällikkö, Caruna, puh. 040 137 9845.

Caruna Facebookissa: https://www.facebook.com/caruna.fi
Caruna Twitterissä: https://twitter.com/CarunaSuomi
Caruna Linkedinissä: http://www.linkedin.com/company/caruna?trk=top_nav_home

Kuvia sähkönsiirrosta toimitusten käyttöön:
http://kuvapankki.caruna.fi

Caruna on Suomen suurin sähkönsiirtoon keskittyvä yritys, joka vastaa 650 000 yksityis- ja yritysasiakkaan sähkönjakelusta Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla, Lapissa sekä Satakunnassa. Carunassa työskentelee noin 270 henkilöä ja yhtiö työllistää suoraan yhteensä 2 000 työntekijää eri puolilla Suomea. Caruna panostaa vahvasti säävarman verkon rakentamiseen ja investoi vuosittain noin 200 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen. Carunan omistavat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja Elo (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %). Lisätietoja: www.caruna.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs