Aktinen hype vaihtui realismiin

Öljyn hintaromahdus ja ympäristöhuolet lopettivat hypetyksen arktisen alueen valtavista luonnonvaroista. Koillisväylän datakaapeli olisi sen sijaan hyvä juttu – myös Suomelle.

Pohjoisten luonnonvarojen hyödyntäminen on kuuma puheenaihe, sillä EU:lta halutaan entistä aktiivisempaa roolia arktisilla alueilla. Norja ei ole EU:n jäsen, mutta unionin linjaukset vaikuttaisivat myös sen toimintaan.

Keskeinen kysymys on, voiko arktisten alueiden arvokkaita öljy- ja kaasuvaroja hyödyntää vaarantamatta pohjoisen haavoittuvaa luontoa.

Tutkijoiden ja ympäristöjärjestöjen varoitukset ympäristöriskeistä eivät ole Norjaa hillinneet. Maa käynnisti kaasuntuotannon Snøhvitin alueella 140 kilometriä Hammerfestistä luoteeseen. Lisäksi Norja avaa koko ajan uusia merialueita öljyn ja kaasun etsintään hallitsemallaan talousvyöhykkeellä.

– Norja etenee Barentsinmerellä aggressiivisesti. Öljyä etsivät yhtiöt voivat vähentää 70 prosenttia etsinnästä syntyvistä kuluistaan verotuksessa, ympäristöjärjestö Greenpeacen Arktis-vastaava Tapio Laaksosanoo.

Miljardin euron kaapelihanke

Entinen pääministeri Paavo Lipponen ja tietotekniikan asiantuntija Reijo Svento selvittivät viime vuonna Suomen hallituksen toimeksiannosta valtioiden suhtautumista merikaapeliin.

– Olimme itsekin yllättyneitä sen saamasta laajasta kannatuksesta kaikissa maissa, Svento sanoo.

Nykyisin tieto kulkee Euroopan ja Aasian välillä merikaapeleita pitkin eteläistä reittiä, muun muassa halki epävakaan Lähi-idän. Osa yhteyksistä kulkee Yhdysvaltain kautta.

– Koillisväylän kautta yhteydet lyhenisivät tuhansilla kilometreillä, mikä pienentäisi tiedonsiirtoa haittaavaa viivettä, Svento sanoo.

Lue toimittaja Matti Remeksen kirjoittama artikkeli Aikamerkistä

Suomikin tahtoo Jäämerelle

Yli kaksisataa vuotta suomalaiset ovat tavoitelleet pääsyä Jäämerelle. Pohjoinen politiikka, Jäämeren käytävä, Arktinen strategia – haaveella on monta nimeä, joista kukin kertoo omasta aikakaudestaan.

Suomen kiinnostus pohjoista aluetta kohtaan ei ole aivan uutta. Pohjoisen politiikan juuret juontavat aina vuoteen 1809, jolloin Suomesta tuli Venäjän autonominen alue. Vuonna 1852 Suomen senaatti hyväksyi historian ensimmäisen aluepoliittisen ohjelman Lapinmaan kehittämiseksi. Kaupankäynnin helpottamiseksi käynnistettiin teiden rakentaminen etelästä käsin.

Seuraavan kerran arktinen alue nousi voimakkaammin esille 1910-luvulla ja kiinnostusta jatkui aina Talvisotaan asti. Historiantutkija, sivistysmies ja ulkoministeri Väinö Voionmaa innostui myös arktisesta tutkimuksesta. Voionmaan riemuksi Suomesta tuli Jäämeren rantavaltio Petsamon avulla, kun Tarton rauha solmittiin vuonna 1920. Hän oli rauhanvaltuuskunnan jäsen ja vaikutti asiantuntemuksellaan taustalla.

Sodat muuttivat kuitenkin tilanteen. Petsamon menettäminen hävityn sodan seurauksena ja poltettu Lappi jättivät pohjoiseen politiikkaan omat arpensa, joiden parantumiseen meni vuosia.

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995, Suomen Lapista tuli unionin pohjoinen raja-alue. Suomi lanseerasi EU-slangin mukaisen Pohjoisen ulottuvuuden käsitteen, jota silloinen pääministeri Paavo Lipponen ajoi ja on pitänyt myöhemminkin esillä.

Lue toimittaja Merja Leskisen kirjoittama Näkökulma-kirjoitus Aikamerkistä.