Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » Vuoden 2015 Pintaurakoitsija on valittu – tunnustus toisen polven maalausliikkeelle Lappeenrantaan

Vuoden 2015 Pintaurakoitsija on valittu – tunnustus toisen polven maalausliikkeelle Lappeenrantaan

Tiedote.
Julkaistu: 27.03.2015 klo 14:00
Julkaisija: Toimialatiedote

Vuoden Pintaurakoitsija 2015 on julkistettu Pintaurakoitsijat ry:n vuosikokoustapahtumassa Rovaniemellä 27.3.2015. Valinnan on tehnyt tuomaristo, johon kuuluu jäseniä Pintaurakoitsijat ry:n lisäksi Väriteollisuus ry:stä, Rakentamisen Laatu RALA ry:stä sekä Rakennusteollisuus RT ry:stä. Tunnustuksen avulla Pintaurakoitsijat ry haluaa herättää keskustelua hyvästä urakointitavasta sekä kehittää pintakäsittelytyön laatua.

Valinta vuoden 2015 pintaurakoitsijaksi on lappeenrantalainen Maalausliike Peuhkuri Oy.

Tuomaristo arvostaa yrityksen pitkää historiaa, sen muuntautumiskykyä sekä taitoa vastata niin ajan kuin toimialankin asettamiin haasteisiin. 1950-luvun alussa perustettu yritys selvisi esimerkiksi 1990-luvun taloudellisesta laskusuhdanteesta laajentamalla toimintaansa Pietariin, jossa sillä on edelleen toimipiste Lappeenrannan ja Haminan ohella. Valintakriteereissään tuomaristo korosti myös yrityksen monipuolisuutta; perinteisten tasoite- ja maalaustöiden lisäksi se tekee myös paljon erilaisia viimeistelytöitä.

Yksi tuomariston huomioimista tekijöistä on Maalausliike Peuhkuri Oy:n panostus laatuun, joka syntyy osaavan henkilökunnan käsissä. Yritys ylläpitää työntekijöidensä ammattitaitoa kouluttamalla heitä jatkuvasti. Viime vuonna yritys oli mukana toimintajärjestelmän kehittämiseen tähtäävässä projektissa, jossa kehitettiin ja dokumentoitiin sen laatu- ja ympäristöjärjestelmiä sekä johtamis- ja toimintajärjestelmää. Yritys hakee toimintajärjestelmälleen RALAn sertifiontia.

Matti Peuhkurin jälkeen maalausliikkeen johdossa ja omistajina ovat toimineet uuden polven edustajat – veljekset Anssi Peuhkuri toimitusjohtajana ja Harri Peuhkuri laskenta- ja laatuvastaavana. Vuosikymmenten pitkäjänteisen työn myötä yritys on siirtynyt kohti kokonaisvaltaisempaa rakennus-urakointia ja samalla myös pääurakoitsijan rooliin. Sen vuotuinen liikevaihto on ollut viime vuosina noin 5 miljoonan euron luokkaa.

Liiketoimintansa ydinalueen lisäksi Maalausliike Peuhkuri Oy on aktiivinen toimija myös järjestötoiminnassa. Sekä Anssi että Harri Peuhkuri ovat, jo edesmenneen isänsä tavoin, aktiiveja sekä liiton että paikallisyhdistyksen luottamushallinnoissa.


Lisätietoja:

- Maarit Leppänen 09-1299503, Pintaurakoitsijat ry
- Anssi Peuhkuri 0500-250255, Maalausliike Peuhkuri Oy
- Harri Peuhkuri 0500-853745, Maalausliike Peuhkuri Oy

PINTAURAKOITSIJAT ry

Vuonna 1912 perustettu Pintaurakoitsijat on valtakunnallinen työnantaja- ja yrittäjäpoliittinen järjestö, joka edistää pintakäsittelyalan kehittymistä. Liittoon kuuluu 15 paikallista pintaurakoitsija- ja maalarimestariyhdistystä sekä valtakunnallinen toimialayhdistys Suomen Korroosiourakoitsijat ry. Yhdistysten kautta liittoon kuuluu noin 260 jäsenyritystä, joissa työskentelee yli 3 000 pintakäsittelyalan ammattilaista. Liiton jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 230 miljoonaa euroa.Tyypillinen alan yritys on perheyritys, joka työllistää yrittäjän ja alle 10 työntekijää. Suurimmat pintakäsittelyalan yritykset työllistävät yli 100 henkilöä.

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs