Turun kaupunki ja Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) ovat päättäneet, että niiden välinen opiskelija-asuntokohde Henrikkiä koskeva maanvuokrasopimus päättyy vuoden 2022 lopussa. Maanvuokrasopimus olisi muutoin päättynyt vuonna 2035.
Henrikki on 1800-luvulta peräisin oleva suojeltu puutalokohde osoitteessa Henrikinkatu 8. Henrikissä on 18 asuntoa, noin 30 asukasta ja noin 1200 asuinneliötä.
TYS toimii omakustannusperiaatteella ja kohteen pitäminen säätiöllä maanvuokrasopimuksen vuokra-ajan loppuun asti olisi edellyttänyt useita miljoonia euroja maksavaa peruskorjausta. Peruskorjaus ei olisi säätiölle taloudellisesti perusteltua ja se nostaisi asukkaiden vuokria huomattavasti.
Kohteesta luopumista puoltaa myös säätiön vuokralaisten tasapuolinen kohtelu. Säätiön kaikki asukkaat joutuisivat osallistumaan vuokrissaan Henrikin 18 asunnon korjauskustannuksiin.
”Turun kaupungilla on jo pitkään ollut periaate, jonka mukaan sellainen rakennuskanta, jota ei enää tarvita kaupungin omassa palvelutuotannossa, myydään tarjousperusteisesti. Tällä on perusteensa paitsi taloudellisessa mielessä niin myös suojeltujen rakennusten säilymisen kannalta, sillä rakennuksen säilymisen kannalta on tärkeää, että se on jatkuvassa käytössä”, sanoo Turun kaupungin kiinteistökehityspäällikkö Petri Liski.
”Säätiön strategian mukaista on, että se voi myös luopua joistain kohteista. Korjaamalla ja tarvittaessa myös luopumalla huolehdimme paitsi kiinteistöistä myös asuinalueiden elinvoimaisuudesta ja asuinympäristöjen miellyttävyydestä”, toteaa Turun Ylioppilaskyläsäätiön toimitusjohtaja Risto Siilos.
Asuminen Henrikissä voi jatkua toistaiseksi kuten tähänkin asti.
Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa
Turun kaupungin kiinteistökehityspäällikkö Petri Liski
puh. 050 5589 504
Turun Ylioppilaskyläsäätiön toimitusjohtaja Risto Siilos
puh. 0505 606 107
Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) rakentaa, perusparantaa, vuokraa ja ylläpitää opiskelija-asuntoja. Tällä hetkellä TYS:llä on noin 7 000 opiskelija-asukaspaikkaa Turussa. Yhteensä säätiöllä on noin 5 000 asuntoa 20 asuntokohteessa eri puolilla Turkua. Säätiö on yleishyödyllinen yhteisö. Lisätietoja: www.tys.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1