Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » Puutteelliset lumiesteet useimpien kattolumionnettomuuksien syynä

Rakennusteollisuus RT

Puutteelliset lumiesteet useimpien kattolumionnettomuuksien syynä

Tiedote.
Julkaistu: 23.03.2012 klo 13:35
Julkaisija: Rakennusteollisuus RT

Kattoliitto ry Lehdistötiedote 23.3.2012 Julkaisuvapaa

Rakennusten katolta pudonnut lumi ja jää on aiheuttanut kuluneen talven aikana lukuisia vaaratilanteita ja onnettomuuksia, joissa on valitettavasti menehtynyt ainakin neljä henkilöä. Kattoliitto ry haluaa omalta osaltaan ohjata kiinteistöjen omistajia ja niiden huollosta ja kunnossapidosta vastaavia tahoja välttämään putoavan lumen jään aiheuttamia riskejä tulevaisuudessa.

Kiinteistöpalvelualojen liiton tekemän selvityksen mukaan kolmea kuolemaan johtanutta onnettomuutta (2 Helsingissä ja 1 Tampereella) yhdistää se, että lumi tai jää on pudonnut kerrostalon konesaumatulta peltikatolta, joka on varustettu ns. jalkarännillä. Neljännessä tapauksessa mies jäi omakotitalon katolta pudonneen lumen alle, ollessaan menossa pudottamaan lumia katolta. Näiden lisäksi on sattunut useita vaaratilanteita, joissa ihmiset ovat loukkaantuneet tai hengenvaara on ollut erittäin lähellä. Esimerkiksi Oulunsalossa pikkulapsi jäi talon katolta pudonneen lumen alle, mutta onneksi talon omistaja ja naapuri saivat lapsen pelastettua lumen alta.

Jalkaränniä ei ole suunniteltu tai tarkoitettu lumiesteeksi, vaan sen tarkoitus on johtaa sadevesi katolta hallitusti syöksytorviin. Jalkarännejä käytetään hyvin jyrkillä peltikatoilla, joilla myös lumen ja jään putoamisvaara on suurin. Nämä katot tulisi varustaa kunnollisin lumiestein ja lisäksi huolehtia lumiesteen ja alaräystään väliin jäävän lumen ja jään säännöllisestä poistosta. Lisäksi on syytä selvittää, onko yläpohjan lämmöneristys riittävä. Puutteellinen lämmöneristys päästää rakennuksen sisätiloista lämmintä ilmaa yläpohjaan, jolloin peltikatto lämpenee ja hyvin lämpöä johtavana sulattaa lumen ja jään alapinnan, jolloin lumet ja jäät lähtevät liikkeelle.

Katon muoto ja katemateriaali vaikuttavat olennaisesti lumiesteiden tarpeellisuuteen. Hyvin loivilla sekä sisäänpäin kaltevilla katoilla lumiesteitä ei tarvita. Katon jyrkkyyden kasvaessa liukaspintaisille katteille on suunniteltava ja asennettava riittävät lumiesteet, sekä huolehdittava niiden kunnosta. Lumiesteistä huolimatta kiinteistön omistajan on tarkkailtava katolla olevaa lunta ja jäätä, sillä lumi pystyy leikkautumaan yleisimpien putkityyppisten lumiesteiden läpi. Karkeat sirotepintaiset katteet (esim. kumibitumikermit) eivät käytännössä tarvitse erillisiä lumiesteitä, vaan niiden pinta toimii koko matkaltaan lumiesteenä.

Silloin, kun lumen ja jään poisto on tarpeellista, se on tehtävä niin, ettei kate vaurioidu. Lumen poistoon ei pidä ryhtyä, mikäli siihen ei ole todellista tarvetta. Lumenpudotuksissa on kiinnitettävä erityistä huomiota työturvallisuuteen ja varmistettava, ettei alapuolisella katualueella liiku ihmisiä pudotuksen vaara-alueella. Lumenpoiston tarpeellisuus on harkittava tapauskohtaisesti ottaen huomioon lumen ja jään putoamisen mahdollisuus ja joissain tapauksissa myös kattorakenteiden kantokyky.

Katemateriaalista ja kattotyypistä riippumatta katto tarvitsee säännöllistä huoltoa. Huoltokäyntien yhteydessä on tarkastettava myös mahdollisten kattoturvatuotteiden kuten kattosiltojen, lumiesteiden, tikkaiden ja kiinnityspollarien kunto ja asianmukainen kiinnitys.


Kattoliitto ry

Lisätietoja:
Mikko Ahtola, Kattoliitto ry
(09) 663 766

Kattoliitto ry on katto- ja vedeneristysalan työnantaja- ja elinkeinopoliittinen toimialajärjestö, jonka jäseninä ovat alan keskeiset urakoitsijat ja teollisuusyritykset. Kattoliitto on Rakennusteollisuus RT ry:n ja Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ry:n jäsen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs