Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » Kiinteistömaailman Asuntomarkkinakatsaus 7/2014: Kesällä asuntokauppa kävi tasaisesti

Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman Asuntomarkkinakatsaus 7/2014: Kesällä asuntokauppa kävi tasaisesti

Tiedote.
Julkaistu: 22.08.2014 klo 10:31
Julkaisija: Kiinteistömaailma

Heinäkuussa asuntokauppaa tehtiin lähes viime vuoden vastaavien lukujen verran, ja paikoittain jopa viime vuotta enemmän. Luvassa ei kuitenkaan ole suurta nousua.

Heinäkuussa tehtiin koko maassa yhteensä 4845 kauppaa. Viime vuoden vastaava luku oli 5216. Isoissa kaupungeissa kuten Vantaalla, Espoossa, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä päästiin jopa viime vuotta paremmalle tasolle. Asuntomarkkinoilla on viimeisen vuoden aikana eletty epävarmuudessa, mutta nyt lasku näyttäisi olevan taittumassa.

”Jos normaalimarkkinaan nähden viime vuonna jäi 10 000 kauppaa tekemättä, niin tänä vuonna sama määrä on jo tähän mennessä jäänyt tekemättä. Tämä johtaa siihen, että yhä useampi ihminen asuu itselleen tai perheelleen sopimattomalla tavalla”, arvelee Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.

”Meillä tämä asunnon vaihtamisen tarve näkyy jo. Vaikeina aikoina ihmiset siirtyvät alan vahvojen brändien palveltavaksi. Suurilla välittäjillä on myös suurin asiakasvirta ja siten alan paras markkinatuntemus”, hän jatkaa.

Kuluttajien harkita näkyy edelleen myyntiajoissa. Kesällä myyntiajat pysyivät tasaisina, mutta viime vuoteen verrattuna myyntiajat ovat edelleen 10 päivää pidemmät – poikkeuksena kerrostaloyksiöt, joiden myyntiajat ovat viime vuoden tasolla.

 

Oikea hinta tärkeä

Hintakehitys asuntokaupassa on ollut maltillista. Hämäläinen painottaa, että tässä markkinatilanteessa on tärkeää, että kauppaa tehdään oikealla markkinahinnalla:

”Parhaiten markkinatilanteeseen reagoi Tarjouskappa-malli, jossa markkinahinta määräytyy sen mukaan, mitä kuluttajat ovat valmiita maksamaan”.

 

Lisätiedot:

Seppo Hämäläinen, toimitusjohtaja, p.050 310 4090
Hanna Lantto, viestintäsuunnittelija, p. 044 714 0090

 

 

Liitetiedostot

Kiinteistömaailma on vuonna 1990 perustettu vahva ja valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee liki 800 asuntokaupan ammattilaista 56 eri paikkakunnalla 117 asuntomyymälässä. Brändin omistaa Danske Bank ja asuntomyymälät ovat itsenäisten franchising-yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman mukavaa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi. Useilla alueilla – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla – Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs