Kesäkuussa loma-asuntojen kauppa kävi KVKL Hintaseurantapalveluun tallennetun datan perusteella jonkin verran hiljaisemmin kuin edellisinä lähivuosien 2019–2022 kesäkuussa. Loma-asuntojen keskihinta on säilynyt varsin hyvällä tasolla koko kuluneen vuoden.
”Loma-asuntokaupassa on palattu koronaa edeltävään normaalin mökkikaupan maailmaan. Mökkeily kiinnostaa suomalaisia ja loma-asunnoille löytyy aina kysyntää. Kesällä on tähän mennessä ollut hieman vähemmän hellepäiviä, mikä on saattanut viilentää mökkikuumetta, mutta erityisesti hyvin varustelluille, hyvän sijainnin rantamökeille on aina kysyntää. Etelä-Savo nousee esille tänäkin vuonna”, sanoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.
Toukokuun kauppamäärä 292 kpl nousi kesäkuussa 474 myytyyn loma-asuntoon. Lähimpänä näistä oltiin vuoden 2019 tasoa, viime vuoden kesäkuusta jäätiin -23,2 %.
Maakunnista eniten mökkikauppoja solmittiin kesäkuussa Etelä-Savossa (60 kpl), Varsinais-Suomessa (59 kpl) ja Uudellamaalla (54 kpl). Hiljaisinta oli Keski-Pohjanmaalla (2 kpl), Kainuussa (5 kpl) ja Etelä-Pohjanmaalla (6 kpl).
Tammi–kesäkuussa 2023 on myyty yhteensä 1 220 loma-asuntoja, joista käytettyjä oli 1 201 ja uusia 19. Etelä-Savo, Varsinais-Suomi ja Uusimaa ovat myös puolen vuoden vertailussa vilkkaimmat alueet mökkikaupassa.
Loma-asuntojen keskihinta on säilynyt hyvällä, varsin vakaalla tasolla ollen tammi–kesäkuussa 122 000 euroa. Mökkikaupan kuumimpana vuotena 2021 keskihinta kipusi 129 000 euroon.
Kokonaisarvoltaan kalleimmat loma-asuntokaupat tehtiin tammi–kesäkuussa Varsinais-Suomessa (20,66 miljoonaa euroa) ja Uudellamaalla (20,43 miljoonaa euroa), kun taas Etelä-Savossa kauppasummien kokonaisarvo (14,16 miljoonaa euroa) on niitä selvästi alempi. Lapissa kokonaisarvo oli 14,46 miljoonaa euroa.
Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu
loma-asuntojen myyntimäärät 2019-2023 kesäkuu
Koko: 0,14 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1544x762loma-asuntojen myyntimäärät 2019-2023 kesäkuu
Koko: 0,14 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1544x762mökkikauppojen keskihinta 2019-2023 kesäkuu
Koko: 0,10 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1520x855mökkikauppojen keskihinta 2019-2023 kesäkuu
Koko: 0,10 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1520x855loma-asuntojen myyntimäärät maakunnittain tammi-kesäkuu 2021-2023
Koko: 0,05 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 894x423loma-asuntojen myyntimäärät maakunnittain tammi-kesäkuu 2021-2023
Koko: 0,05 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 894x423myydyt loma-asunnot maakunnittain kesäkuu 2022-2023.JPG
Koko: 0,09 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 664x793myydyt loma-asunnot maakunnittain kesäkuu 2022-2023.JPG
Koko: 0,09 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 664x793loma-asuntojen kauppasummien kokonaisarvo maakunnittain tammi-kesäkuu 2022-2023.JPG
Koko: 0,09 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 706x716loma-asuntojen kauppasummien kokonaisarvo maakunnittain tammi-kesäkuu 2022-2023.JPG
Koko: 0,09 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 706x716Mökkikaupan volyymin kehitys kesäkuu 2023.JPG
Koko: 0,05 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 875x500Mökkikaupan volyymin kehitys kesäkuu 2023.JPG
Koko: 0,05 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 875x500Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto toimii kiinteistönvälitysalan valtakunnallisena etujärjestönä edustaen noin 90 prosenttia alan ammattilaisista Suomessa. Liitto edistää alan ammattilaisten parempaa osaamista, alan yritysten tarjoamien asiantuntijapalvelujen laadun kohottamista ja entistä turvallisempaa asuntokauppaa Suomessa.
Keskeisiä tehtäviä ovat:
- Alan normiston, Hyvän välitystavan ohjeen laatiminen ja sen tunnettuuden edistäminen
- Alan edunvalvonta ja yhteistyön kehittäminen viranomaisten ja päättäjien kanssa
- Alan kattavimman datapankin, KVKL Hintaseurantapalvelun ylläpito ja kehitys
- Alan maineen kehittäminen
- Koulutus
- Tutkimuksen kehittäminen
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1