Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » Ilmarinen sijoittajana mukaan vauhdittamaan Firan kehitystä

 Fira

Ilmarinen sijoittajana mukaan vauhdittamaan Firan kehitystä

Tiedote.
Julkaistu: 21.06.2016 klo 16:00
Julkaisija: Fira

Rakennusalaa uudistavan Firan tavoitteena on rakentaa ilmiö, jossa ihmiset osallistuvat fiksumman yhteiskunnan rakentamiseen. Tämä edellyttää uudenlaisten liiketoimintamallien rantautumista rakennusalalle. Fira aikoo ravistella rakennusalaa alustaliiketoimintamallilla. Ilmarinen sijoittajana vauhdittaa tätä kehitystä.

Fira on kasvanut viime vuosina vahvasti. Yhtiön kasvun salaisuus on asiakaslähtöisyys. Fira nosti asiakkaan ja tietomallinnuksen entistä vahvemmin toimintansa keskiöön Verstas-palvelulla, joka lanseerattiin vuonna 2009. Verstas-palvelussa rakennushankkeen kaikki osapuolet tuodaan saman pöydän ääreen pohtimaan ja suunnittelemaan hanketta yhdessä. Firan toimitusjohtajan Jussi Ahon mukaan keskeinen ajatus oli se, että hankkeessa arvoa voidaan luoda vain, kun asiakas on aktiivisesti mukana.

– Yli 140 Verstaan kokemuksella voin sanoa, että lähestymistapamme on ollut menestys. Nyt haluamme tarjota tämän mahdollisuuden digitalisaation keinoin myös muille, Aho kertoo. 

Aho jatkaa, että Firan tavoitteena on synnyttää ilmiö, jossa ihmiset rakentavat yhdessä fiksumpaa yhteiskuntaa. Yhtiö vauhdittaa tätä kehitystä Ilmarisen mukaantulolla. 

– Valitsimme Ilmarisen sijoittajaksi rahoittamaan seuraavaa kehitysvaihetta. Yhtiön perustajaosakkaat myyvät osakkeita Ilmariselle, joka lisäksi sijoittaa yhtiöön. Firan johto ei myy osakkeitaan, sanoo Aho.

Firan alaa uudistava kehitystyö on palkittu monin tunnustuksin. Esimerkkinä tästä on Fira Palveluiden asiakaspalvelustaan saama innovaatiopalkinto. Vastikään Fira valittiin myös Euroopan tuhannen kiinnostavimman kasvuyrityksen joukkoon. Ahon mukaan suurin tunnustus yhtiön menestyksestä kuuluu omalle henkilöstölle. Firan erityislaatuinen ja koko alaa uudistava toimintafilosofia on houkutellut mukaan paljon lahjakkaita ihmisiä.

– Meillä on vahva tekemisen meininki. Olen ylpeä kaikista firalaisista, Aho sanoo.

Fira on edelleen pääosin yhtiön johdon ja työntekijöiden omistama yhtiö.

 

Lisätietoja:

Jussi Aho, Toimitusjohtaja, Fira Oy, puh. 040 826 1146

Esko Torsti, johtaja, listaamattomat sijoitukset, Ilmarinen, p. 050 629 42

 

Fira

Fira uskoo, että ainoa mahdollinen lähtökohta rakentamiselle on ihminen. Rakentaminen on palvelua, jossa rakennuksen suunnittelun lähtökohtana on sen käyttötarkoitus. Fira palvelee osallistamalla ihmisiä, soveltamalla uusia työskentelytapoja ennakkoluulottomasti, kehittymällä ja tutkimalla maailmaa jatkuvasti. Samalla Fira rakentaa fiksummin: kustannustehokkaasti, ennakoidusti ja todellista tarvetta palvellen. Fira-konserniin kuuluvat monipuolisia uudis-, korjaus- ja asuntorakentamisen hankkeita päätoteuttajana tekevä Fira Oy sekä putkiremontteihin erikoistunut Fira Palvelut Oy. Fira-konsernin pääkonttori sijaitsee Vantaalla, ja konsernin liikevaihtoennuste vuodelle 2016 on noin 165 miljoonaa euroa.

Ilmarinen

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että lähes 900 000 suomalaista saa työstään ansaitsemansa eläkkeen. 580 asiantuntijan voimin autamme asiakasyrityksiämme menestymään, työntekijöitä viihtymään työssään ja viettämään eläkepäiviään mahdollisimman hyväkuntoisina. Markkinaosuutemme on noin kolmannes ja eläkevastuita kattamassa meillä on yli 35 miljardin euron sijoitusomaisuus.

 

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs