Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » Haamumetsän ostaminen oli karmivan helppoa - Metsähallituksen tontti- ja metsätilakauppoja tehdään nyt myös sähköisesti

Metsähallitus

Haamumetsän ostaminen oli karmivan helppoa - Metsähallituksen tontti- ja metsätilakauppoja tehdään nyt myös sähköisesti

Tiedote.
Julkaistu: 09.02.2016 klo 08:00
Julkaisija: Metsähallitus

Haamumetsä siirtyi myyjältä ostajalle paperittomasti, kun Metsähallitus ja asiakas tekivät ensimmäisen kiinteistökaupan käyttäen Maanmittauslaitoksen kehittämää sähköisen kiinteistökaupan järjestelmää. Tässä ostaja ja myyjä allekirjoittavat maakaaren mukaisen kauppakirjan omilla tahoillaan ja oman aikataulunsa mukaisesti. Suuren valtakunnallisen toimijan mukaantulon arvellaan nopeuttavan sähköiseen aikakauteen siirtymistä.  
 
Veijo Suuronen Kangasniemeltä osti Metsähallitukselta Haamumetsä–nimisen kiinteistön. Tavallisesti kauppa saatetaan päätökseen pöydän äärellä, jossa paikalla ovat samaan aikaan myyjä, ostaja ja kaupanvahvistaja. Tällä kertaa myyjä ja ostaja päätyivät tekemään kiinteistökaupan sähköisesti. Kehittämisen asiantuntija Esko Maukonen Metsähallituksen Laatumaasta kertoo, että ensimmäisen sähköisen kaupan takana on paljon työtä.

- Piti ratkaista tunnistautumiseen, valtakirjakäytäntöön ja muihin yksityiskohtiin liittyvät haasteet ennen kuin järjestely sopi tarpeisiimme. Haluamme kuitenkin tarjota asiakkaille jatkossa myös tämän vaihtoehdon, joka vähentää osapuolten kuluja, minimoi virhemahdollisuuksia ja tekee kaupankäynnistä joustavampaa. Maailma menee tähän suuntaan, Maukonen toteaa.
 
Maanmittauslaitoksessa uskotaan samaan. Kiinteistökaupan verkkopalvelun sovellusasiantuntija Tiina Lepistö kertoo, että sähköinen asiointi on käyttäjille helppoa, nopeaa ja myös halvempaa kuin kaupanvahvistajan käyttäminen luovutuksissa. Ennen kuin Metsähallitus pääsi toimimaan palvelussa, piti järjestelmän toiminnallisuuksia lisätä. Metsähallitus-liikelaitos myy ja ostaa kiinteistöjä Suomen valtion lukuun ja sen toimiminen poikkeaa yksityisestä käyttäjästä muun muassa yleisvaltakirjan käytöllään. Metsähallituksen saaminen käyttäjäksi edellytti yhteistyötä, jonka hedelmiä aletaan nyt poimia. Tiina Lepistö uskoo, että sähköinen asiointi on tullut jäädäkseen. Maanmittauslaitos haluaa tarjota kanavan asioiden jouhevaan hoitamiseen.
 
Miltä ostajasta tuntuu, kun nimeä ei enää kirjoiteta perinteisesti paperiseen kauppakirjaan?

- Kun muutenkin käyttää tietokonetta ja hoitaa raha-asiat verkkopankissa, niin en näe sähköisessä kiinteistökaupassa mitään erityistä haastetta. Asiat voi hoitaa vaikka yöllä, sanoo Veijo Suuronen. Hän pitää hyvänä myös sitä, että kauppakirjaluonnoksen katseluista ja muokkauksista tulee asialliset kuittaukset. Järjestelmään kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla ja allekirjoitusvaiheessa se kysyy vielä toisia tunnuksia, mikä lisää turvallisuuden tunnetta.

– Kun vaihtoehtoina oli ajaa 300 kilometriä Kuopioon tai hoitaa kaupan allekirjoitus valtakirjoilla, oli varsin helppo päätyä sähköisen asioinnin kannalle, summaa Suuronen.
 
Metsähallituksen Laatumaa tekee keskimäärin useita kiinteistökauppoja joka arkipäivä. Sen lisäksi, että asiakas voi nyt valita useammasta vaihtoehdosta itselleen sopivimman, tehostaa sähköinen kiinteistökauppa Laatumaan toimintaa. Maanmittauslaitoksessa parannus nähdään suorana linkkinä digitalisoitumiseen valtiovallan kärkihankkeena. Julkishallinto palvelee kansantalouden kilpailukykyä, kun ”haamumetsien” ja muiden kiinteistöjen kaupat tehdään tulevaisuudessa yhä useammin sähköisesti.

Kiinteistökaupan verkkopalvelu: https://www.kiinteistoasiat.fi/

Sovellusasiantuntija Tiina Lepistö kertoo kiinteistökaupan verkkopalvelusta (video)

Lisätietoja:

Esko Maukonen, kehittämisen asiantuntija Metsähallitus Laatumaa, puhelin 0400 291 657, sähköposti esko.maukonen@metsa.fi 

Tiina Lepistö, sovellusasiantuntija Maanmittauslaitos, puhelin 040 1860955, sähköposti tiina.lepisto@maanmittauslaitos.fi

Liitetiedostot

Metsähallitus hoitaa ja hallinnoi valtion omistamaa maa- ja vesialuetta ja vaalii luontoarvoja suojelu- ja monikäyttömetsissä. Metsähallitus toimittaa puuta teollisuuden käyttöön vuosittain noin 350 miljoonan euron arvosta ja työllistää tuhansia ihmisiä.

--------------------------------------------------

Maanmittauslaitos tekee maanmittaustoimituksia, ylläpitää kiinteistöjä koskevia rekistereitä, tuottaa kartta-aineistoja, huolehtii lainhuudoista ja kiinnityksistä, kehittää tietojärjestelmiä sekä edistää paikkatietojen tutkimusta ja soveltamista.

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs