Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » Firan ryhmärakennusmalli saa ensimmäisenä Suomessa pankin rahoituksen yhtiölainaan

 Fira

Firan ryhmärakennusmalli saa ensimmäisenä Suomessa pankin rahoituksen yhtiölainaan

Tiedote.
Julkaistu: 01.02.2016 klo 10:00
Julkaisija: Fira

S-Pankki toimii rakennusalaa uudistavan Firan rahoituskumppanina Helsingin Jätkäsaaressa käynnistyvässä, ryhmärakentamisella toteutettavassa kerrostalohankkeessa. S-Pankille kyseessä on pilottihanke, ja se on tiettävästi Suomen ensimmäinen pankin rahoittama ryhmärakennushanke, jossa laina myönnetään taloyhtiölle. Fira toimii hankkeessa sekä ryhmärakennuttajakonsulttina että projektinjohtourakoitsijana.

Ryhmärakentamisen yleistymisen yhtenä esteenä ovat olleet muun muassa rahoituksen saamiseen liittyvät hankaluudet. Rahoitusta helpottava lakimuutos astui voimaan tänä syksynä. Tähän asti vain harvoilla on ollut mahdollisuutta ottaa henkilökohtaista lainaa kerrostalojen ryhmärakentamiseen ja pankit ovat myös suhtautuneet sellaisten rahoittamiseen varovaisesti.

Jätkäsaareen nousevan kerrostalon ryhmärakennushankkeessa S-Pankki myöntää lainan taloyhtiölle. Laina kattaa 70 prosenttia rakennuskustannuksista ja tulevat asukkaat vastaavat rahoituksesta 30 prosentin osalta.

Fira on kehittänyt ryhmärakentamiseen liittyvää rahoitus- ja hankemuotoa yhdessä suurimpien pankkien kanssa. Firan ensimmäiseen ryhmärakennushankkeeseen valikoitui kumppaniksi S-Pankki, jonka kanssa lainasta on jo sovittu. S-Pankin myöntämä taloyhtiölaina tukee nimenomaan Firan hankemallia ja sen rahoittamista. Fira vastaa ryhmärakentamishankkeiden taloyhtiölainojen neuvotteluista osana palvelumalliaan.

– Rahoituksen myötä ryhmärakentamisesta voi tulla konkreettinen ja houkutteleva vaihtoehto yhä suuremmalle joukolle ihmisiä. Oman rahoituksen osuuden vähentyminen helpottaa lähtemistä mukaan. Uskon, että ryhmärakentamisesta tulee pääkaupunkiseudulla trendi, sillä ihmiset arvostavat hyvää sijaintia, vaikutusmahdollisuuksia ja edullisempaa hintaa, kertoo Firan asuntoliiketoiminnasta vastaava Henry Salo.

­– Lähdemme nyt rahoittajaksi pilottihankkeeseen ja hankimme siitä kokemuksia. Firan osaaminen, asema, resurssit ja Firan sitoumus kantaa riskit sekä meille esitetty toteutusmalli ovat vaikuttaneet huomattavasti päätökseemme lähteä mukaan pilottihankkeeseen, toteaa johtaja Tapani Nyrhi S-Pankista.

Jätkäsaaren ryhmärakennushankkeessa on jo mukana satoja kiinnostuneita. Varsinainen ilmoittautuminen mukaan hankkeen ydinryhmään aukeaa alkuvuonna 2016. Ydinryhmässä mukana olevat pääsevät vaikuttamaan hankkeeseen omaa asuntoaan laajemmin, esimerkiksi yhteisten tilojen osalta. Kerrostaloon rakennetaan noin 75 asuntoa.

Ryhmärakentaminen on uudisrakentamisen muoto, jossa asunnonhankkijat toimivat rakennuttajina. Rakennusliike ei omista rakennusta tai sen asuntoja missään vaiheessa. Ryhmärakentamisessa asunnon hinta määräytyy todellisten rakennuskustannusten eikä alueen yleisen hintatason mukaan. Lisäksi vaikutusmahdollisuudet tilaratkaisuihin ovat monesti paremmat kuin perinteisessä uudisasuntotuotannossa. Ryhmärakentamisessa rakentamisen valta ja vaikutusmahdollisuudet ovat ihmisillä, eikä grynderillä.

Fira toteuttaa ryhmärakentamisen palveluna, jolloin se vastaa kokonaisuudesta: ryhmän muodostamisesta, rakennuksen suunnittelusta ja rakentamisesta. Lisäksi Fira auttaa keskitettyjen rahoitusratkaisujen neuvotteluissa.

–  Rahoitusratkaisun syntymisen keskeisenä tekijänä on ollut sopimuskokonaisuus, jonka avulla pystytään hallitsemaan ryhmärakentamisen suurimpia riskejä. Tulemme antamaan nämä sopimusluonnokset kaikkien ryhmärakentamisesta kiinnostuneiden käytettäväksi, jotta myös muut valmistelussa olevat ryhmärakennushankkeet pääsevät hyötymään kehitystyön tuloksista, Salo jatkaa.

Ryhmärakentaminen mahdollistaa sen, että omannäköisen kerrostalokodin, jonka ratkaisuihin on päässyt itse vaikuttamaan, voi saada huippupaikalta yleistä hintatasoa alempaan hintaan. Ja kun ryhmärakentamisen hankkii palveluna, ei asukkaalta edellytetä projektinjohdollista tai rakentamiseen liittyvää osaamista.

 

Lisätietoja:

Henry Salo

Asuntoliiketoimintavastaava

Fira Oy

Puh. +358 50 590 2091
Sähköposti: henry.salo@fira.fi
www.ryhmarakentaminen.fi

Fira
Fira uskoo, että ainoa mahdollinen lähtökohta rakentamiselle on ihminen. Rakentaminen on palvelua, jossa rakennuksen suunnittelun lähtökohtana on sen käyttötarkoitus. Fira palvelee osallistamalla ihmisiä, soveltamalla uusia työskentelytapoja ennakkoluulottomasti, kehittymällä ja tutkimalla maailmaa jatkuvasti. Samalla Fira rakentaa fiksummin: kustannustehokkaasti, ennakoidusti ja todellista tarvetta palvellen. Fira-konserniin kuuluvat monipuolisia uudis-, korjaus- ja asuntorakentamisen hankkeita päätoteuttajana tekevä Fira Oy sekä putkiremontteihin erikoistunut Fira Palvelut Oy. Fira-konsernin pääkonttori sijaitsee Vantaalla, ja sen liikevaihtoennuste vuodelle 2015 on noin 125 miljoonaa euroa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs