Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kiinteistöt » Etera rakennuttaa yli sata asuntoa Vantaan Viertolaan

Etera

Etera rakennuttaa yli sata asuntoa Vantaan Viertolaan

Tiedote.
Julkaistu: 01.07.2015 klo 09:23
Julkaisija: Etera

Eläkevakuutusyhtiö Etera ja Varte Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen kerrostalokohteen rakentamisesta Vantaan Viertolaan.

Varte Oy:n kehittämään Asunto Oy Vantaan Osmanheikkiin tulee 117 asuntoa ja noin 350 neliön suuruinen päivittäistavarakauppa. Lisäksi yhtiöön tulee 43-paikkainen autohalli. Sopimuksen arvo on noin 23 miljoonaa euroa.  

”Vuokra-asuntojen kysyntä on edelleen vahvaa, ja eläkeyhtiölle asunnot ovat turvallisia sijoituksia. Tämän hankkeen myötä Eteran parhaillaan rakenteilla olevien asuntojen määrä nousee yli kahdensadan”, Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta sanoo.

”On erittäin hienoa saada Etera yhteistyökumppaniksi ja sijoittajaksi kehittämäämme asuinkerrostalohankkeeseen Vantaalla. Hanke on meille merkittävä askel vahvistaessamme asemaamme pääkaupunkiseudun asuntorakentajana. Nyt sovittu hanke nostaa tilauskantamme yli 90 miljoonan euron ja antaa meille siten hyvän perustan kehittää ja vahvistaa osaamistamme edelleen”, kertoo Varten hankekehityksestä vastaava johtaja Janne En.  

Viertolan kerrostalokohteen rakentaminen alkaa heti, ja asunnot valmistuvat tammikuussa 2017. Asuntojen vuokrattava huoneistoala on yhteensä 5 587 neliötä.

Etera sijoittaa aktiivisesti Suomeen. Kuuden miljardin euron sijoitusomaisuudesta noin 40 prosenttia on Suomessa. Kiinteistösijoituksissaan Etera edistää energiatehokasta ja ympäristövastuullista rakennuttamista. 

Lisätiedot
Timo Sotavalta, kiinteistöjohtaja, Etera, p. 040 732 5577, timo.sotavalta@etera.fi
Janne En, hankejohtaja, Varte Oy, p. 0400 912 025, janne.en@varte.fi

Etera - Tässä ajassa.

Etera on työeläkeyhtiö, joka huolehtii suomalaisten eläketurvasta. Kuuntelemme asiakkaitamme ja elämme mukana heidän rytmissään. Yli 50 vuoden kokemus erityyppisistä työsuhteista tekee Eterasta muuttuvan työelämän osaajan. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme kanssa suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. etera.fi kertoo enemmän.

 

 

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs