Senaatti-kiinteistöjen rakennuttaman Äänekosken uuden poliisiaseman rakennustyöt Akselinkatu 2:ssa ovat edenneet peruskiven muuraukseen. Rakennustyöt käynnistyivät lokakuussa 2019, ja rakennus valmistuu loppuvuodesta 2020. Uuteen poliisiasemaan sijoittuvat valvonta- ja hälytystoiminta, rikostorjunta, lupapalvelut ja poliisivankila. Asemalla tulee työskentelemään yli 40 henkilöä. Poliisiasema suunnitellaan uudenlaisella poliisitalomallilla.
Äänekosken poliisitalomalli on esimerkki poliisin ja Senaatin tiiviissä yhteistyössä toteuttamasta poliisilaitosten toimitila- ja työympäristökonseptista. Konsepti ohjaa poliisin uusien toimipisteiden suunnittelua sekä vanhojen toimipisteiden korjausta ja kehittämistä. Poliisilaitosten suunnittelussa ja rakentamisessa otetaan huomioon muuttuneet toimitilatarpeet, toiminnan sujuvoittaminen, digitalisaation vaikutukset ja uudet työnteon tavat.
Uudenlainen poliisitalomalli on suunniteltu erityisesti pienempien poliisiasemien toteutukseen. Malli mahdollistaa rakennushankkeiden toteutuksen nopeammin, joustavammin ja kustannustehokkaammin. ”Suunnitteluajassa säästö on vähintään puolet normaalikäytännöstä ja myös rakennusaika lyhenee arviolta viidenneksen”, kertoo aluepäällikkö Marko Jalkanen Senaatti-kiinteistöistä. “Hankkeen kustannusarvio on 9 miljoonaa euroa. Kustannukset voivat uuden suunnitteluratkaisun johdosta vähentyä jopa 10-15 %”, Jalkanen jatkaa.
Uuden poliisitalon peruskivi muurattiin tänään torstaina 5.3. Perinteiden mukaisesti peruskiveen muurattiin metallilieriössä rakennuksen peruskirjan lisäksi tänään käytössä olevat metallirahat, tänään ilmestynyt paikallislehti ja kohteen asemapiirustus, joilla seuraaville sukupolville jätetään tietoa rakentamishetkestä.
Senaatti-kiinteistöt, aluepäällikkö Marko Jalkanen, puh. 040 565 5622
Sisä-Suomen poliisilaitos, apulaispoliisipäällikkö Kari Hemminki, puh. 0295 481 793
Äänekosken poliisiasema havainnekuva.png
Koko: 3,37 MB Tyyppi: png Resoluutio: 1979x1113Äänekosken poliisiasema havainnekuva.png
Koko: 3,37 MB Tyyppi: png Resoluutio: 1979x1113Senaatti-kiinteistöt on valtionhallinnon työympäristökumppani ja toimitila-asiantuntija. Olemme uusien työnteon tapojen ja työympäristöjen suunnannäyttäjä. Senaatin monialaiset ammattilaiset huolehtivat valtion kiinteistövarallisuudesta ja sen tehokkaasta käytöstä. Senaatti vastaa myös valtiolle tarpeettomien kiinteistöjen kehittämisestä ja myynneistä. Vastuullisuus on keskeinen osa Senaatin kaikkea toimintaa. www.senaatti.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1