Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Yritykset vahvasti mukana The Tall Ships Races 2017 –tapahtumien rahoituksessa

Turun kaupunki

Yritykset vahvasti mukana The Tall Ships Races 2017 –tapahtumien rahoituksessa

Tiedote.
Julkaistu: 30.05.2016 klo 10:38
Julkaisija: Turun kaupunki

Suomalaisyritykset ovat lähteneet vahvasti mukaan vuoden 2017 suurimman yleisötapahtuman Tall Ships Racen rahoitukseen. Sponsoreiksi ovat vahvistuneet Neste, Veho, Pernod Ricard Finland, MTV, Arazzo ja Iltalehti. Neuvotteluja käydään parhaillaan kaikkiaan 17 yrityksen kanssa. Kaikki yhteistyökumppanit julkistetaan kesäkuun aikana.

Vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden juhlavuosi, jonka ansiosta vuoden tapahtumatarjonta tulee olemaan tavallistakin monipuolisempi. Kotkassa ja Turussa heinäkuussa järjestettävään suurten purjelaivojen kokoontumiseen odotetaan yhteensä lähes miljoonaa kävijää.

Kotkan ja Turun tapahtumien kokonaisbudjetti on kolme miljoonaa euroa. Niiden rahoituksessa yrityksillä on merkittävä rooli. Tavoitteena on, että yritysten osuus kustannuksista olisi 50 prosenttia.

”Yrityksille ei riitä pelkkä logonäkyvyys. Keskeistä on, millainen on tapahtuman arvopohja ja millaisia asioita sillä halutaan edistää. The Tall Ships Races omaa vahvan arvopohjan ja tapahtumiin linkittyy monia muita arvoja ja se on selvästi kiinnostanut yrityksiä”, kertoo kumppanimarkkinoinnista vastaavan Markkinointiosakeyhtiö i2:n asiakkuusjohtaja Jari-Pekka Jouppi.

Turku ja Kotka ovat asettaneet tavoitteeksi yhteisten kumppanuuksien osalta miljoonan euron sopimukset. Tämän lisäksi kaupungit tavoittelevat yhteensä noin 500 000 euron aluekohtaisia kumppanuuksia.

”Olemme erittäin iloisia, että yritykset ovat halunneet lähteä mukaan luomaan tätä ainutlaatuista elämystä yhdessä kaupunkien kanssa”, toteaa Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

The Tall Ships Races tapahtumilla ovat merkittävä vaikutus myös aluetalouden näkökulmasta.

”Kun lasketaan yhteen Kotkan ja Turun tapahtumista saatavat suorat verotulot, puhutaan yli 25 miljoonasta eurosta”, sanoo Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf.

13.–27.7.2017 järjestettävä The Tall Ships Races on kansainvälinen nuorisopurjehdustapahtuma ja ystävällismielinen kilpailu. Tapahtumaan odotetaan noin 3000 purjehtijaa ja yli 100 alusta jopa 20 maasta. Purjehdusreitti kulkee Halmstadista Ruotsista Kotkaan ja Turkuun ja sieltä edelleen Klaipedaan Liettuaan ja Szczeciniin Puolaan. Alukset pysähtyvät Kotkassa 13.–16.7. ja Turussa 20.–23.7.2017. Vuodesta 1956 järjestetyn tapahtuman taustalla on voittoa tavoittelematon englantilainen hyväntekeväisyyssäätiö Sail Training International (STI). Suomessa STI:tä edustaa Purjelaivasäätiö.

Lisätiedot:

Kotkan kaupunki:
kaupunginjohtaja Henry Lindelöf +358 5 2344 200, henry.lindelof@kotka.fi
Turun kaupunki:
apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen, +358 50 5590 222, jarkko.virtanen@turku.fi
Markkinointiosakeyhtiö i2:
asiakkuusjohtaja Jari-Pekka Jouppi, +358 400 803 713, jari-pekka.jouppi@i2.fi

Kuvat:

Tall Ships Races Turku. Kuva: Turun kaupunki, Olli Sulin

Tall Ships Races 2017 -postikortti. Kuva: Turun kaupunki

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs