Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Yhdistymishallitus opintomatkalle Ouluun

Lahden kaupunki

Yhdistymishallitus opintomatkalle Ouluun

Tiedote.
Julkaistu: 08.12.2015 klo 10:41
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lahden ja Nastolan yhdistymishallitus vierailee 10.–11. joulukuuta Oulussa. Vierailulla tutustutaan Oulun kaupungin johtamisjärjestelmään ja keskustan kehittämiseen.

Vierailulle osallistuu yhdistymishallituksen jäsenten lisäksi kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta ja kunnanjohtaja Pauli Syyrakki sekä toimialajohtajat ja yhdistymisen valmistelusta vastaavia virkamiehiä.

Yhdistymishallitus kuulee torstaina mm. elinvoima- ja työllisyystoimista, pohjoisesta strategiasta ja Oulun poliittisesta johtamismallista. Oulun poliittinen johtamisjärjestelmä vastaa Lahden tulevaa mallia. Vierailijoille esitellään myös Haukiputaan, Kiimingin, Oulun, Oulunsalon ja Ylikiimingin kuntaliitos.

Perjantaina ennen kotiinlähtöä yhdistymishallitus tutustuu Oulun keskustaan ja sen kehittämiseen apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikin johdolla. Yhdistymishallitus pitää Oulun vierailulla myös oman kokouksen ja pohtii mm. yhdistymisavustuksen käyttöä.

Lisätiedot:
yhdistymishallituksen puheenjohtaja Juha Rostedt, 040 5109 244
kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, 050 638 95 

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Lahden kaupunki ja Nastolan kunta yhdistyvät vuoden 2016 alusta. Uudessa Lahden kaupungissa asukkaita on noin 120 000.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs